Mikään tunne tai toive ei saisi johtaa siihen, että asioista aletaan kertoa vain yhtä, virallista ja hyvältä tuntuvaa totuutta
Kun Suomessa kirjoittaa Ukrainassa vallitsevasta korruptiosta tai ukrainalaisten omasta kritiikistä presidenttiään kohtaan, moni lukija suuttuu. Tämä oli kokeneen ja moninkertaisesti palkitun kirjeenvaihtajan Anna-Lena Laurénin yllättävä viesti, kun hänelle kaksi viikkoa sitten myönnettiin Chydenius-palkinto avoimuuden edistämisestä.
Laurén oli Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin Venäjän-kirjeenvaihtaja, kunnes Venäjä jätti viime kesänä uusimatta hänen akkreditointinsa. Hän ehti nähdä kaiken Venäjällä, jonka lehdistö kertoo sodasta yhtä ainoaa totuutta. Nyt hän työskentelee kirjeenvaihtajana Ukrainassa.
Palkintoa vastaanottaessaan Laurén kertoi, miten Ukrainassa on aivan arkista arvostella presidentti Volodymyr Zelenskyiä. Kiovassa ei varota kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan vain siksi, että maa on sodassa, vaikka tietty kansallishenki yhdistääkin yhä tavallisia ukrainalaisia. Tämä kertoo Laurénin mukaan Ukrainan demokratiasta ja ratkaisevasta erosta Venäjään.
Pysäyttävää kuitenkin on se, että Laurén kertoi saavansa säännöllisesti vihaista palautetta suomalaisilta, jos hän jutuissaan kirjoittaa ukrainalaisten kriittisistä ajatuksista tai Ukrainan ongelmista. Tällaisen palautteen mukaan kritiikki on venäläisen narratiivin toistamista ja Venäjän pussiin pelaamista eikä sellaista sovi kirjoittaa.
Tämä palautteen tyyli on tuttua myös Helsingin Sanomissa. Se kertoo jotain hyvin huolestuttavaa siitä, miten osa suomalaisista lukijoista suhtautuu poikkeusaikoihin. Koska haluamme Ukrainan voittavan, Ukrainaa ei pidä kritisoida.
Tästä seuraa vaikea kysymys suhteesta omaan maahamme. Jos emme halua lukea Ukrainan ongelmista, pystyisimmekö keskustelemaan poliittisen johtomme tai valtion toiminnasta kriittisesti, jos joutuisimme Ukrainan tilanteeseen?
Jo nyt etenkin turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä huokuu henki, että poikkeuksellinen aika vaatii poikkeuksellista yksimielisyyttä. Jopa presidenttiehdokkaat varovat kovin avointa keskustelua vaikeista asioista, myös siitä, miten Suomi ajattelee Ukrainan sodan päättyvän.
Ukrainan vaikeissa oloissa työskentelevä maan oma lehdistö on sodan aikana paljastanut ukrainalaisia korruptiotapauksia ja jopa viranomaisten sotaan liittyviä valheita. Viime vuonna Ukrainska Pravda esimerkiksi kertoi, että yksittäiset uutisissa esitetyt väitteet venäläisten sotilaiden lastenraiskauksista olivat tekaistuja. Länsimaissa väitteet menivät ensin läpi sellaisinaan.
Samaan aikaan ukrainalaisilla on myös hyvin realistinen tilannekuva rintamansa tilanteesta.
Siinä missä Suomessa toivotaan lähes päivittäin Ukrainan voittoa, on Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zalužnyi kuvaillut sodan pattitilannetta hätkähdyttävän suorasukaisesti. Marraskuussa The Economistin haastattelussa hän kuvasi, miten dramaattisesti Ukrainan vastahyökkäys on pysähtynyt. Rintamalla kahden maan armeijat näkevät suoraan toistensa kaikki liikkeet, mitään yllätyskäännettä ei ole luvassa. Haastattelun mukaan nykyisellä tavalla sotaa ei voiteta ja pitkä sota suosii Venäjää – jolle rintamalle lähetettävät ihmiset ovat halpoja ja uhrattavia. Vuosien sota on skenaario, joka uhkaisi nakertaa koko Ukrainan valtiota. Sitä Venäjä myös hakee.
Yhdysvaltojen ja lännen riittämättömästä aseistuksesta Zalužnyi totesi: ”Heidän ei ole pakko antaa meille mitään. Olemme kiitollisia kaikesta mitä saamme. Totean vain faktat.”
Suomalainen puhe Ukrainasta ja oman maammekin turvallisuudesta on ymmärrettävästi tunteikasta. Toivon itsekin Ukrainan voittavan sodan. Alueiden valtaaminen hyökkäyssodalla on väärin. Eivätkä ukrainalaiset todellakaan ole tunteettomia maansa tilanteen kanssa.
Mikään tunne tai toive ei saisi johtaa siihen, että asioista aletaan kertoa vain yhtä, virallista ja hyvältä tuntuvaa totuutta. Saati siihen, että kerromme asioista värittyneiden linssien läpi. Tai siihen, ettemme enää halua lukea asioita, joista emme pidä.
Ukrainalaisten rehellisyydestä, suoruudesta ja moniarvoisuudesta sodan keskellä olisi syytä meidänkin oppia. Se on yhtä ihailtavaa kuin se, miten urheasti he maataan puolustavat.
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja.
Kolumni| Ukrainassa vallanpitäjiä arvostellaan sodankin aikana – Onnistuisiko sama Suomessa?
12
43
17.12.2023
Mikään tunne tai toive ei saisi johtaa siihen, että asioista aletaan kertoa vain yhtä, virallista ja hyvältä tuntuvaa totuutta
Kun Suomessa kirjoittaa Ukrainassa vallitsevasta korruptiosta tai ukrainalaisten omasta kritiikistä presidenttiään kohtaan, moni lukija suuttuu. Tämä oli kokeneen ja moninkertaisesti palkitun kirjeenvaihtajan Anna-Lena Laurénin yllättävä viesti, kun hänelle kaksi viikkoa sitten myönnettiin Chydenius-palkinto avoimuuden edistämisestä.
Laurén oli Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin Venäjän-kirjeenvaihtaja, kunnes Venäjä jätti viime kesänä uusimatta hänen akkreditointinsa. Hän ehti nähdä kaiken Venäjällä, jonka lehdistö kertoo sodasta yhtä ainoaa totuutta. Nyt hän työskentelee kirjeenvaihtajana Ukrainassa.
Palkintoa vastaanottaessaan Laurén kertoi, miten Ukrainassa on aivan arkista arvostella presidentti Volodymyr Zelenskyiä. Kiovassa ei varota kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan vain siksi, että maa on sodassa, vaikka tietty kansallishenki yhdistääkin yhä tavallisia ukrainalaisia. Tämä kertoo Laurénin mukaan Ukrainan........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Tarik Cyril Amar
Brahma Chellaney
Rami G Khouri
Dr Ramzy Baroud
Mort Laitner
Petra Lesjak Tušek
