”Iso, punainen arpi keskellä rintalastaani voi olla jonkun mielestä ruma. Minulle se on merkki elämän jatkumisesta”, kirjoittaa Anu Elo.

Sain tammikuun lopussa jatkoaikaa elämälleni. Kiitos siitä kuuluu huippulaadukkaalle erikoissairaanhoidolle, jota sain sekä Satasairaalassa Porissa että Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks).

Pitkään jatkunut hengenahdistus, nopeutunut syke ja kaamea olo saivat vihdoin nimen: sydämen vajaatoiminta. Diagnoosi oli järkytys, sillä koin olevani vielä ”melko nuori” moisen taudin riivaamaksi. Ikämittariini oli kertynyt vasta nippa nappa 50 vuotta.

Satasairaalan yhteispäivystyksen kautta pääsin nopeasti hoitopolulle, joka vei eteenpäin kuin juna. Tilani oli vakava, sillä sydämeni aortta oli sanomassa itsensä irti. En kuitenkaan ehtinyt pelätä, sillä hoito oli ensiluokkaista. Olin suorastaan hämmentynyt siitä osaamisesta, mitä Suomessa on sydänsairauksissa. Jos siis oli pakko sairastua, oli onni että se tapahtui juuri Suomessa.

Parin viikon vuodelevon jälkeen matkani jatkui yhtä ripeästi kuin oli alkanutkin. Tyksistä tuli kutsu aorttaläpän vaihtoon ja uusi mekaaninen tekoläppä tikitti rinnassani tammikuun lopussa. Koko prosessi meni läpi vajaassa kuukaudessa.

Kertaakaan ei tullut hoidon aikana tunnetta siitä, että olisin yksin tai tuuliajolla. Sairaanhoitajat jaksoivat kuunnella jokaisen valitukseni. He toimivat myös rohkaisijoina ja ”järjen ääninä”, kun iso leikkaus pelotti. Kotona turvattomuutta lievensi tieto siitä, että voin milloin tahansa soittaa minua hoitaviin sydänyksiköihin. Se loi tunteen välittämisestä.

Sairaanhoitajat tekevät arvokasta ja raskasta työtä, usein pienellä resurssilla. Arvostukseni niin heitä kuin lääkäreitäkin kohtaan nousi rutkasti, vaikka olen aina arvostanut heidän työtään. Tässäkin pätee vanha totuus siitä, että asioiden todellisen arvon ymmärtää vasta silloin, kun ne osuvat omalle kohdalle.

”Asioiden todellisen arvon ymmärtää vasta silloin, kun ne osuvat omalle kohdalle”, kirjoittaa toimituspäällikkö Anu Elo. Kuva: Anu Elo

Suomen julkinen terveydenhuolto ja uudet hyvinvointialueet ovat melkoisessa turbulenssissa. Rahat eivät tahdo riittää millään. Lisäksi hallitus linjasi kehysriihessä, että terävän kululeikkurin pitää kohdistua jälleen kerran myös perusterveydenhuoltoon.

Hoitotakuun pidentäminen vaikeuttaa monen satakuntalaisen hoitoon pääsyä. Tämä taas lisännee sairastavuutta. Muutos on erityisen ikävä ja hankala vaikeissa sairauksissa, jotka eivät jonottamalla parane, päinvastoin.

Iso, punainen arpi keskellä rintalastaani voi olla jonkun mielestä ruma. Minulle se on merkki ensiluokkaisesta hoidosta ja elämän jatkumisesta. Jos olisin joutunut odottamaan hoidon alkua kuukauden tai kaksi kauemmin, en ehkä olisi nyt tässä kirjoittamassa.

Kirjoittaja on toimituspäällikkö.