Ruotsalainen työmarkkinajärjestelmä on suunniteltu ajatuksella, että riitoja syntyisi mahdollisimman vähän. Suomalainen työmarkkinajärjestelmä on puolestaan suunniteltu sellaiseksi, että riidoista voidaan sopia mahdollisimman tehokkaasti tai estää riitely kokonaan.

Ero on kuin ministeri Ville Rydmanin ja ministeri Arto Satosen esiintymisissä. Siinä kun Satonen yrittää esiintyä vakaasti ja riitaa haastamatta, Rydman pystyy vaivoin pidättelemään haluaan antaa selkäsauna ay-liikkeelle.

Ruotsalaisen työmarkkinajärjestelmän ydin on oikeastaan ruotsalaisen karikatyyrin jatke. Ruotsalaisia on aina pidetty diskuteeraajina. He keskustelevat kaikkien kanssa ja ehkä joskus uuvuttavan pitkään, mutta toisaalta, kun asioista on keskusteltu riittävän pitkään, sovun jälkeen on varsin hyvä yhteisymmärrys siitä, miten mennään eteenpäin.

Siksi Ruotsissa ei ole esimerkiksi tullut isoa ongelmaa siitä, että yli 25 työntekijän yritysten hallituksissa on työntekijöiden edustus. He ovat saamassa tietoa ja jakamassa sitä, eli pitämässä yllä asiallista keskustelua.

Suomessa on ajateltu, että omistajien tahto ja yrityksen päivittäinen tekeminen eivät liity toisiinsa. Puhutaan omistajastrategioista ja yrityksen strategiasta erillisinä. Toki niissä on väistämättä myös eroja, mutta loppujen lopuksi työntekijän ja omistajan etu kohtaavat huomattavan usein toisensa. Yritys tuottaa enemmän, jos sen työntekijät ovat sitoutuneita ja innostuneita. Työntekijän innostukseen vaikuttaa omistajan sitoutuminen ja panostus johtamiseen, innovaatioihin ja muuhun hyvään.

Suomalaiset työmarkkinat ovat solmussa suomalaisen luonteenlaadun vuoksi. Täällä kehitetään asioita vasta pakon edessä ja pakon edessä tehdään hätiköityjä päätöksiä. Sote -ratkaisua venytettiin 20 vuotta ja saatiin monella tavalla teipillä kasattu systeemi, joka mahdollistaa mm. härskin palkkioiden rahastuksen hyvinvointialueiden johdon toimesta, jätti tuottavuusongelmat ratkaisematta ja synnytti turhan suuren hallinnon. Työmarkkinaratkaisu olisi voitu ratkaista ajan kanssa, mutta eri vaiheissa jokainen osapuoli on vuorollaan torpannut toistensa esityksiä ja hommaa on vain siirretty eteenpäin.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa jotakin pitää tehdä. Poliittisesti se, että tehdään jotakin, on tärkeämpää kuin se, että ratkaisusta tulisi kaikin puolin erinomainen. Osaan eläytyä ministeri Satosen asemaan siinä, että ei ole tarjolla hyvää ratkaisua, mutta se pitää myydä sellaisena. Tai ainakin uskomme, että niin pitää tehdä.

Suomalainen työmarkkinariita johtuu siitä, että meillä koko yhteiskunnan tasolla on opittu riitelemään ja sopimaan. Ruotsissa on opeteltu keskustelemaan ja sopimaan ilman riitoja.

Tuleva ratkaisu, on se mitä tahansa, on jo ennalta epäonnistunut. Mutta kaikessa paradoksaalisuudessaan, se on silti parempi kuin olla tekemättä mitään.

Jossakin vaiheessa sitä toivoisi, että suomalainen luonteenlaatu oppisi enemmän asioiden sopimisesta ilman riitoja.