Lapsuuteni joulupuu oli rakennettu – parhaimmillaan kahdesta osasta.

Jo joitakin vuosia joulukuusi on kuljetettu verkkopussissa kotiovellemme muutama päivä ennen jouluaattoa. Kuusikauppiaalta tilatun tuuhean, viljellyn puun oksat ovat tilaajan mielen mukaan leveät tai kapeat ja korkeus omiin huoneisiin sopiva.

Kun lapset olivat pieniä, kuusi käytiin ostamassa marketin tai rautakaupan pihasta. Lapset saivat olla mukana valitsemassa mieleistä joulupuuta. Se oli yksi jouluvalmisteluihin kuuluvista yhteisistä puuhista.

Kuusen hakemisesta oman mökin pihasta Keski-Suomesta oli kyllä puhetta, mutta toteuttamatta se jäi. Siihen saattoivat vaikuttaa omat muistoni. Omassa lapsuudessani mökkiseudulla oli vielä isäni omistamaa metsää, joten sieltähän se kuusi sitten käytiin hakemassa. Parhaimmillaan kokemus oli ikimuistoinen, kun lumisella polulla tarpoessa vastaan asteli hirvi.

Koska isänisä oli ammatiltaan metsänhoitaja, isäni oli oppinut, ettei joulukuuseksi hakattu mitä tahansa kuusta. Parhaat puut oli jätettävä metsään kasvamaan, viis joulukuusen ulkonäöstä. Lapsuuteni ”metsänhoidollisissa” kuusissa oksat olivat harvassa. Jos oksat olivat liian harvassa, isä porasi runkoon reikiä ja tökki niihin lisää oksia.

Koska asuimme kerrostalossa, kuusen kantaminen kolmanteen kerrokseen oli oma ohjelmanumeronsa. Neulasia ei olisi saanut varista rappukäytävään eikä asunnon lattialle. Parhaan älynväläyksen vanhempani saivat, kun keksivät kiskoa puun sisälle kylpyhuoneen ikkunasta. Köysi kiinni kuusenlatvaan, ja toinen vanhemmista vetämään kolmannen kerroksen ikkunasta kuusta ylös korkeuksiin. Kuinka ollakaan, köysi lipsahti vetäjän käsistä, ja kuusi mätkähti asvalttiin. Poikkihan se meni. Sinä jouluna meillä oli kuusi, joka rakennettiin kahdesta osasta.

”Joulupuu on rakennettu” oli meille paitsi yksi joululauluista myös konkretiaa.

Vaikka äitini ei pitänyt varisevista neulasista, hän halusi noudattaa vanhaa lounaissuomalaista perinnettä, jossa vasta nuutinpäivä päättää joulurauhan. Niinpä kuusi sai seistä olohuoneen nurkassa 13. tammikuuta asti. Sitä perinnettä noudatetaan nyt myös omassa kodissani. Koska joulu on vain kerran vuodessa, sitä kannattaa pitkittää.

En ole myöskään koskaan ymmärtänyt, miksi lattialle varisseet neulaset olisivat ongelma. Ne ovat luonnon tuote ja helppo lakaista tai imuroida pois. Olen kuullut useammankin ihmisen kiukuttelevan neulasista, joita löytyy nurkista vielä kuukausia myöhemmin. Minulle ne tuovat mieleen joulun, eikä joulun muisteleminen ole toistaiseksi aiheuttanut minulle pahaa mieltä.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.