Alanvaihtoa harkitsevia on nyt monissa ammateissa. Työ uuvuttaa, mutta vaihtoehtojakin voi olla liikaa.

Kuva: Aamulehti

Melkein 50 prosenttia vastavalmistuneista sosiaalityöntekijöistä ja sosionomeista pohtii työpaikan vaihtamista. Kokonaan alan vaihtoa on miettinyt 27 prosenttia vastanneista. Yle uutisoi Vastavalmistuneiden urapolut 2023 -selvityksestä maanantaina.

Samanlaisia uutisia on kerrottu muiltakin aloilta. Aamulehdessä mainittiin viime viikolla Opettajien ammattijärjestön selvitys, jonka mukaan 60 prosenttia opettajista miettii alanvaihtoa. Noin 60 prosenttia päiväkotien henkilöstöstä harkitsee alan vaihtoa, selvitti puolestaan Helsingin yliopisto muutama vuosi sitten.

Ammattijärjestö Tehyn kyselyn mukaan 93 prosenttia alle 30-vuotiaista hoitajista erikoissairaanhoidossa harkitsee alanvaihtoa, kaikenikäisistäkin 86 prosenttia.

Alat ovat yhteiskunnalle tärkeitä, niillä hoidetaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia, kasvatetaan ja koulutetaan lapsia ja nuoria. Uuvuttavaa työtä.

Huolestuttavia lukuja, mutta silti prosenttiosuudet voisivat olla vieläkin isompia. On vaikea kuvitella minkään alan työntekijää, jolla ei joskus kävisi alanvaihto mielessä. Etenkin uran alussa siirtyminen opiskelusta työelämään on valtava mullistus. Yhtäkkiä elämää säätelee työn aikataulu. Ajatus siitä, että tätäkö elämäni on mahdollisesti seuraavat 40 vuotta, ahdistaa, ellei sitten heti löydä unelmiensa ammattia.

Unelmien ammatti muotoutuu usein vasta työelämään astuttua ja kokemusten karttuessa.

Selvitysten kysymyksenasettelu voi myös viedä harhaan. Kuinka vakavaa on alanvaihdon harkinta, johtaako se uuden alan ja työn etsintään? Kyselyistä pitäisi seurata syiden selvittämistä, työolojen parantamista, työhyvinvoinnin kohentamista ja epäkohtien korjaamista.

Niin peruskoulussa kuin lukiossa korostetaan, että nuori voi päätyä ammattiinsa monta polkua pitkin, itseään voi ja pitääkin kouluttaa läpi elämän ja alaa voi vaihtaa, jos sopiva tai mieleinen ei heti löydy.

Itse kuulun ikäpolveen, joka tietyn koulutuksen ja työpaikan saatuaan ei herkästi vaihda alaa, elleivät sitten muutosneuvottelut siihen pakota. Omalla kohdallani harkinta alanvaihdosta oli joinakin vuosina lähes viikoittaista. Silti nyt en osaa lopettaa, koska se olisi jälleen valtava muutos.

Se että uuden koulutuksen hankkiminen ja alan vaihtaminen on nykyisin yleisempää ja ainakin henkisesti helpompaa, tuskin keventää nuorten ammatinvalintaa. Päinvastoin, eikö juuri se olekin ahdistavaa, että vaihtoehtoja on loputtomasti? Valitsinko oikein, olisiko jokin toinen ammatti itselleni sopivampi? Pitäisikö koko ajan kehittyä, pyrkiä paremmin palkattuun työhön? Olenko luuseri, jos minua houkuttaa työ, jonka palkka ei ole kummoinen, vaikka mahdollisuuksia leveämpään leipään olisi?

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja

QOSHE - Kolumni| Opettajat, varhaiskasvattajat, hoitajat ja sosiaalikasvattajat miettivät alanvaihtoa – mutta kukapa ei niin joskus tekisi - Aila Koskenniemi

account_circle info brightness_medium cancel view_agenda grid_view