Vastaantulijan todellisuus voi olla hyvin erilainen kuin omani. Jos unohdamme tämän, menetämme kyvyn ymmärtää ja myötäelää.

Kun työskentelin ensimmäisessä päätoimittajatehtävässäni Raahessa kymmenisen vuotta sitten, opin paljon. Yksi oppi kirkastui vasta vuosia myöhemmin, kun jouduin yllättäen katsomaan omaa sokeuttani silmästä silmään.

Päätoimittajana tulee helposti imaistuksi niin sanotun eliitin maailmaan. Raahessakin asioin työni vuoksi paljon päättäjien, kaupungin johdon, yritysten johtajien ja muiden vaikutusvaltaisten ja hyväosaisten ihmisten kanssa.

Kaupunki näyttäytyi minulle näiden kautta. Toisenlaiset todellisuudet jäivät näkökenttäni laidoille, hämärään ja huomaamatta, vaikka joskus niitä uutisoinnissa sivusimmekin.

Täysin toinen todellisuus eli kuitenkin Raahen kaduilla ja merenrannoilla, ihan nenäni alla. Kun vuosia myöhemmin luin raahelaisen Laura Juntusen teoksen Subutex-kaupungin kasvatit, se oli kuin joku olisi hieronut jotain ikävää vasten kasvojani.

Kirja kertoo tositarinan raahelaisesta Henkasta, josta huumeet saavat otteen jo nuorena. Henkka on kirjailija Juntusen lapsuudenystävä ja raahelaisen Subutex-kurimuksen uhri. Yksi niistä lukuisista.

Kirjassa huumeriippuvuuden kehittymistä ja sen kanssa elämistä kuvataan kaunistelematta ja kauhistelematta. Se vie pikkukaupungin kaduille ja asuntoihin, joissa elämänrytmiä määrittää seuraavan huumeannoksen hankinta.

Henkka ja minä olemme kulkeneet noita samoja katuja ja hengittäneet samaa teollisuuskaupungin ilmaa samaan aikaan koskaan toisiamme kohtaamatta. Puitteet ovat olleet samat mutta todellisuudet täysin erilaiset.

Vaikka olin tiedostanut työhöni liittyvän kuplautumisen vaaran ja koittanut välttää sitä, kolahti Henkan tarina. Hävetti: näinkö helposti ihminen ummistaa silmänsä toisen ihmisen hädältä, jos se ei suoraan kosketa itseä? Näinkö helppo on sivuuttaa ne tavat elää, jotka eivät kuulu omaan kokemuspiiriin?

Tämä sivuuttaminen on inhimillistä. Emme voi kantaa koko maailman taakkaa. Meillä jokaisella on oma todellisuutemme, joka tuntuu oikealta juuri meille. Näin sen kuuluu ollakin.

Silti on hyvä avata silmiä ja korvia myös muiden todellisuuksille: tavoille elää, ajatella ja toimia sekä sille mitä joku muu pitää tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena. On hyvä tunnistaa ja hyväksyä, että ympärillämme on ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavoin kuin me ja joiden ilot, huolet ja ongelmat ovat erilaiset kuin omamme.

Jos pitäydymme vain omissa todellisuuksissamme, menetämme kyvyn nähdä mitä ympärillämme oikeasti tapahtuu. Samalla menetämme kyvyn ymmärtää, miksi joku toinen ajattelee ja toimii eri tavoin kuin me itse.

Se on menetys, joka köyhdyttää meitä, kärjistää julkista keskustelua ja tekee maailmasta kovemman paikan.

Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja.