Uuden tasavallan presidentin paineensietokyky voi joutua pian koetukselle. Suomen puolustus on nyt erityisen vahva, mutta edessä voi olla inhottavia tilanteita turvallisuuspolitiikassa. Ja jos Suomen talous pettää, se heikentää myös puolustusta.

Aamulehti

Uusi tasavallan presidentti ryhtyy toimeensa maaliskuun ensimmäisenä päivänä Suomen historiassa täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Turvallisuusuhat ovat kasvaneet, ja seuraavien kuuden vuoden aikana Venäjä voi toimia entistäkin häikäilemättömämmin. Nyt äänestettiin ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaa.

Tasavallan presidentti on myös Puolustusvoimien ylipäällikkö. Armeijamme on nyt todennäköisesti parempi kuin koskaan ennen. Vaikka uudet hävittäjät ja korvetit eivät vielä ole käytössä, Suomen puolustusta on vahvistettu ja vahvistetaan lukemattomilla kertausharjoitusvuorokausilla ja yhteensä miljardien eurojen ase- ja kalustohankinnoilla.

Suomi on merkittävä jäsen maailman mahtavimmassa puolustusliitossa Natossa. Tämän lisäksi olemme solmineet kahdenvälisen DCA-puolustussopimuksen maailman suurimman sotilasmahdin Yhdysvaltain kanssa. Kotivakuutus ei voisi olla enää kovin paljon kattavampi.

Vaikka vakuutus on kunnossa, uusi tasavallan presidentti joutuu varautumaan inhottaviin skenaarioihin. Suomi ja Nato saattavat joutua yhä enemmän Venäjän testiin, vaikka laajamittainen konflikti Naton kanssa ei olisi Venäjänkään etu.

Presidentin paineensietokyky voi olla koetuksella. Siksi uuden presidentin on saatava erinomainen tuki paitsi tehtävänsä hoitamiseen myös oman toimintakykynsä ylläpitämiseen. Uusi presidentti kyllä tietää, mitä häneltä vaaditaan. Myös kritiikkiä pitää kestää.

Suomessa presidentit tuppaavat olemaan suosittuja. Tehtävä on silti erittäin vaikea, tuli siihen sitten tänään valituksi Alexander Stubb tai Pekka Haavisto.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksi suurista vahvuuksista on linjan yhtenäisyys. Aamulehden vaalitentissä tammikuussa ehdokkailta kysyttiin presidentin tärkeintä tehtävää ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lähes jokaisen ehdokkaan puheessa nousi esiin tavalla tai toisella samankaltainen tavoite: rauhan säilyttäminen Suomessa. Toisin sanoen sodan estäminen. Tämä on tositilanne tällä hetkellä Venäjän naapurina.

Kansalaiset odottavat presidentiltä muutakin kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamista. Presidentti voi olla kansan yhdistäjä ja arvojohtaja. Yksi asia uhkaa jakaa kansakuntaa. Suomen talous sakkaa. Olemme velkaantuneet rajusti, tulot eivät meinaa riittää menojen kattamiseen. Talouden tervehdyttäminen edellyttää myös ikäviä päätöksiä, jotka aiheuttavat sisäistä eripuraa. Kaikki olisi kuitenkin syytä pitää matkassa.

Presidentti Sauli Niinistö ehdotti uudenvuodenpuheessaan parlamentaarista yhteistyötä talouspolitiikassa. Hän toivoi, että kansantalouden kohentamiseksi etsittäisiin yhteisiä näkemyksiä, joilla olisi jatkuvuutta yli vaalikausien.

Ehdotus on erinomainen. Vahva talous edesauttaa vahvaa puolustusta ja lisää siten suomalaisten turvallisuutta.

Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö.

QOSHE - Kolumni| Sauli Niinistö jätti perinnökseen suorastaan erinomaisen ehdotuksen - Tatu Airo
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Sauli Niinistö jätti perinnökseen suorastaan erinomaisen ehdotuksen

11 1
11.02.2024

Uuden tasavallan presidentin paineensietokyky voi joutua pian koetukselle. Suomen puolustus on nyt erityisen vahva, mutta edessä voi olla inhottavia tilanteita turvallisuuspolitiikassa. Ja jos Suomen talous pettää, se heikentää myös puolustusta.

Aamulehti

Uusi tasavallan presidentti ryhtyy toimeensa maaliskuun ensimmäisenä päivänä Suomen historiassa täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Turvallisuusuhat ovat kasvaneet, ja seuraavien kuuden vuoden aikana Venäjä voi toimia entistäkin häikäilemättömämmin. Nyt äänestettiin ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaa.

Tasavallan presidentti on myös Puolustusvoimien ylipäällikkö. Armeijamme on nyt todennäköisesti parempi kuin koskaan ennen. Vaikka uudet hävittäjät ja korvetit eivät vielä ole käytössä,........

© Aamulehti


Get it on Google Play