Suhtaudutaanko kouluväkivaltaan vieläkään riittävän vakavasti?

Aamulehti

Suomalaisnuorten Pisa-tulosten heikentyminen huolestuttaa. Koululaisten oppimistulokset ovat laskeneet jo vuosien ajan. Syiksi on arveltu esimerkiksi digilaitteiden yleistymistä ja hälyisiä oppimisympäristöjä. Pisa-tuloksiakin huolestuttavampi on ikävä ilmiö, joka on noussut tänä vuonna otsikoihin Pirkanmaalla.

Aamulehti uutisoi hiljattain, että väkivalta ja aggressiivinen käytös ovat lisääntyneet kouluissa Tampereen seudulla. Esimerkiksi Ylöjärvellä oli syksyllä 20 tapausta. Poliisi vahvisti, että ilmiö on todellinen. Myös rikosilmoitusten perusteella tapausmäärät ovat kasvussa.

Aamulehti on uutisoinut tänä vuonna useista yksittäisistä väkivaltatilanteista eräissä Tampereen seudun kouluissa. On hyvä muistaa, että vain pieni osa väkivaltatilanteista nousee julkisuuteen. Koulut eivät välttämättä ole aina kovin innokkaita kertomaan tapauksista. Uutisointi kuitenkin tekee ilmiön näkyväksi ja mahdollistaa entistä paremmin siihen puuttumisen.

Kyse on pahimmillaan rajusta hakkaamisesta ja potkimisesta. Joskus väkivaltaan liittyy häikäilemätöntä nöyryyttämistä. Väkivaltaa saatetaan kuvata ja levittää videoita somessa.

Tällä viikolla Aamulehti julkaisi tamperelaisen isän haastattelun. Isä koki, että Lielahden koulu tiedotti lasta koskeneesta väkivaltatilanteesta niukasti. Koulun apulaisrehtori myönsi väkivallan määrän kasvaneen viime vuosina. Apulaisrehtorin mukaan kaduilla nähty tappelukulttuuri on tullut kouluihin.

En ole lainkaan varma, onko kouluväkivallan ehkäisemiseksi tehty kaikki mahdollinen. Suhtaudutaanko asiaan vieläkään riittävän vakavasti? On totta, että kouluissa on aina ollut väkivaltaa. Se oli yleistä myös omassa koulussani aikanaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Asioiden toivosi kuitenkin kehittyvän parempaan suuntaan.

Suomessa on oppivelvollisuus. Vaikka koulupakkoa ei ole, käytännössä lasten ja nuorten on yleensä käytävä koulua. Itsestäänselvä lähtökohta pitäisi olla, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus ja mahdollisuus käydä koulua vailla väkivallan uhkaa.

Tärkeintä on ennaltaehkäisevä työ. Sitä onneksi tehdään. Tampereen kouluissa aloitettiin syksyllä tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitojen opiskelu neljännellä ja kuudennella luokalla osana ympäristöoppia. Lisäksi tarvitaan muun muassa jatkuvaa koulutusta opetushenkilökunnalle ja nuorisotyön osallistamista. Näin toimitaan esimerkiksi Pirkkalassa.

Toivottavasti paitsi opettajat ja päättäjät myös kaikki lasten vanhemmat ja huoltajat ottavat asian vakavasti. Väkivalta kouluissa pitää aina tuomita ja huolehtia uhrien oikeuksien toteutumisesta. Syytä on myös pohtia, mikä aiheuttaa osalle nuorista väkivaltana purkautuvaa pahaa oloa.

Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö.

QOSHE - Kolumni| Tässä on vielä Pisa-tuloksiakin suurempi epäkohta kouluissa Tampereen seudulla - Tatu Airo
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Tässä on vielä Pisa-tuloksiakin suurempi epäkohta kouluissa Tampereen seudulla

15 0
27.12.2023

Suhtaudutaanko kouluväkivaltaan vieläkään riittävän vakavasti?

Aamulehti

Suomalaisnuorten Pisa-tulosten heikentyminen huolestuttaa. Koululaisten oppimistulokset ovat laskeneet jo vuosien ajan. Syiksi on arveltu esimerkiksi digilaitteiden yleistymistä ja hälyisiä oppimisympäristöjä. Pisa-tuloksiakin huolestuttavampi on ikävä ilmiö, joka on noussut tänä vuonna otsikoihin Pirkanmaalla.

Aamulehti uutisoi hiljattain, että väkivalta ja aggressiivinen käytös ovat lisääntyneet kouluissa Tampereen seudulla. Esimerkiksi Ylöjärvellä oli syksyllä 20 tapausta. Poliisi vahvisti, että ilmiö on todellinen. Myös rikosilmoitusten perusteella tapausmäärät ovat kasvussa.

Aamulehti on........

© Aamulehti


Get it on Google Play