Olin ollut opettajana yli kolmekymmentä vuotta ja opettajaidentiteettini häviäisi lopullisesti, Tiina Keskinen kirjoittaa.
Menimme kesällä mieheni kanssa museoon. Hän pyysi minua kaivamaan eläkeläiskortin esille, kun jonotimme lippuluukulle. Sihahdin, että ssshtt, ole hiljaa, ei tarvi kailottaa niin kovalla äänellä. Mieheni hymähti, näytti oman korttinsa ja osti eläkeläislipun. Oli minun vuoroni. Eläkeläiskortti juuttui kuin juuttuikin taskuuni ja maksoin täyden hinnan. Menetin jokusen euron mutta sain hetkellisen tunteen siitä, että en ole eläkeläinen. Halpa hinta mielenrauhasta, eikö vain? kysyin päätään pyörittäneeltä mieheltäni.
Eläkkeelle siirtymisen vaihe ei ollut ihan helppo juttu. Olen elänyt lukuisan määrän vaiheita elämässäni: olen ollut pikkulapsi, koululainen, opiskelija, vastavalmistunut, työikäinen juniori, sitten työikäinen seniori, olen siirtynyt tyttöystävästä vaimoksi ja lapsettomasta äidiksi. Siirtymät ovat olleet luontevia. Niitä on ehtinyt odottaa ja niihin on kasvanut hiljalleen. Jokainen siirtymä on tuonut luontevasti elämään jotakin lisää.
Sitten tuli tämä eläkeläisjuttu. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Elämä oli ollut niin täyttä ja hektistä, etten ollut juurikaan ehtinyt miettiä, mikä nurkan takana häämötti. Opettajan työni katoaa kertarytinällä elämästäni. Tänään olen vielä opettaja, huomenna eläkeläinen. Minulla ei ole enää omaa luokkahuonetta, jonka olen vuosien aikana kalustanut mieleisekseni. Energiaa tuottavat, hauskat oppilaani häviävät elämästäni, en näe enää työkavereitani, joiden kanssa olen jakanut arkea, menetän vuotuiset lomani ja lukujärjestykseni. Palkastani puhumattakaan.
Seistessäni opettajanhuoneessa kuuntelemassa läksiäispuheita tajusin kristallinkirkkaasti, etten oikeasti ollut varautunut siihen, mitä oli tapahtumassa. Olin ollut opettajana yli kolmekymmentä vuotta ja opettajaidentiteettini häviäisi lopullisesti, kun sulkisin koulun oven perässäni.
Olen nyt opetellut eläkkeellä olemista jokusen kuukauden. Yllättäen homma sujuu kitkatta. En enää palaisi työelämään mistään hinnasta. Eläkkeellä olemisessa jännittävintä on se, että aikakäsitys muuttuu. Ei tarvitse miettiä, milloin ehtii tekemään mitäkin. Kellolla ei ole väliä. Aika on rajaton, se ei hengitä niskaan eikä vaadi minulta mitään. Sen myötä tekemiseen tulee rentoutta.
Vapaus on ihmeellistä. Syksyllä kun koulut alkoivat ja työkaverit aloittivat uuden lukuvuoden, minä join aamukahvia ja luin rauhassa Aamulehteä. Sen jälkeen en enää sinä päivänä tehnyt oikeastaan mitään. Kunhan mietiskelin elämää ja ikääntymistä.
Vaikka nautin eläkkeellä olemisesta, en vieläkään halua kuulla olevani eläkeläinen. Ehkä jonakin päivänä kaivan eläkeläiskortinkin vielä luontevasti taskusta.
Kirjoittaja on filosofian maisteri, kolumnisti, sanataideohjaaja, kirjailija.
Kolumni| Tamperelainen opettaja Tiina Keskinen seisoi kuuntelemassa läksiäispuheita ja tajusi yhtäkkiä, ettei ollut varautunut lainkaan siihen, mitä oli tapahtumassa
8
0
05.11.2023
Olin ollut opettajana yli kolmekymmentä vuotta ja opettajaidentiteettini häviäisi lopullisesti, Tiina Keskinen kirjoittaa.
Menimme kesällä mieheni kanssa museoon. Hän pyysi minua kaivamaan eläkeläiskortin esille, kun jonotimme lippuluukulle. Sihahdin, että ssshtt, ole hiljaa, ei tarvi kailottaa niin kovalla äänellä. Mieheni hymähti, näytti oman korttinsa ja osti eläkeläislipun. Oli minun vuoroni. Eläkeläiskortti juuttui kuin juuttuikin taskuuni ja maksoin täyden hinnan. Menetin jokusen euron mutta sain hetkellisen tunteen siitä, että en ole eläkeläinen. Halpa hinta mielenrauhasta, eikö vain? kysyin päätään pyörittäneeltä mieheltäni.
Eläkkeelle siirtymisen vaihe ei ollut ihan helppo juttu. Olen........
© Aamulehti
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Nikkei Editorial
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
