On ristiriitaista ajatella, että rakastin työtäni opettajana mutta en ole kaivannut takaisin töihin, kirjoittaa Tiina Keskinen kolumnissaan.
Olen ollut eläkeläinen puolisen vuotta. Aiemmin ajattelin, että eläkeläinen on vanha ihminen, jotenkin ulkopuolinen, poissa elämän kiehtovista pyörteistä. Ajatus oli tietenkin vain mielikuva, enhän aktiivisesti ollut ajatellut eläkeläisyyttä ennen kuin homma osui omalle kohdalle.
Nyt ajattelen eläkeläisyyttä hyvinkin aktiivisesti. Välillä kiitollisena, välillä ristiriitaisin tuntein.
Ensinnäkin eläkeläinen on eittämättä vanha. Mutta itse en koe olevani vanha. Jos mainitsen olevani terve ja hyväkuntoinen, tunnen ihmisten hämmästyksen, aivan kuin olisin lääketieteellinen poikkeama; eihän tämän ikäisen kuulu olla terve ja hyväkuntoinen. Ehkä minun pitää alkaa sanoa, että olen ikäisekseni terve ja hyväkuntoinen. Silloin saatan olla uskottavampi.
Olen eläkeläiskuukausien aikana miettinyt identiteettiäni. Minulla oli työvuosinani vahva opettajaidentiteetti. Työni yläkoulun äidinkielenopettajana oli nautittavaa, rakastin tehdä töitä nuorten kanssa. Sinä päivänä kun luovutin luokkahuoneeni avaimen pois, ymmärsin konkreettisesti, että koulun ovet on minulta suljettu iäksi. Hävisikö minulta avaimen lisäksi opettajaidentiteettini? Se on pohdituttanut paljonkin. Kunnes eräs vanha oppilaani kysyi minulta neuvoa kouluasiaan ja hän aloitti viestinsä, että hän tietää, etten enää ole opettaja, mutta voisinko silti auttaa häntä. Luonnollisestikin autoin häntä koulutehtävän tekemisessä – vaikka kuten hän sanoi, en ole enää opettaja. Opettajaidentiteettini on poissa, ja ajan kanssa selviää, tuleeko tilalle jotakin muuta.
On ristiriitaista ajatella, että rakastin työtäni opettajana mutta en ole kaivannut takaisin töihin. Tein opettajan työtä yli 30 vuotta ja nyt muutaman eläkeläiskuukauden jälkeen opettajan työ tuntuu utuisen kaukaiselta, aivan kuin se kuuluisi johonkin aivan eri aikakauteen elämässäni. Se on kummallista. Tai ehkä ei sittenkään ole: Muistan jonkun viisaan sanoneen, että tyytyväisimpiä eläkeläisiä ovat ne, jotka ovat nauttineet työstään. He ovat saaneet työelämästä irti kaiken mahdollisen ja kokevat eläkkeellä ollessaan ansainneensa vapautensa. Tyydyttävä työ ei myöskään ole kalunnut tekijästään kaikkea irti vaan voimia on jäänyt työuran jälkeiseenkin elämään.
Siskon kanssa jutellessani toistelemme usein sanoja “ennen rollaattoria”. Käymme läpi asioita, joita vielä haluamme tehdä ennen rollaattoria. Eläkeikä on vääjäämättä viimeinen aktiivinen elämänvaiheeni ennen rapistumista ja kuolemaa. Ajatus on haikea mutta myös kihelmöivä: viimeistään tässä elämänvaiheessa on ymmärrettävä, että elämä on liian kallisarvoinen hukattavaksi mihinkään turhanaikaiseen.
Kirjoittaja on filosofian maisteri, kolumnisti, sanataideohjaaja ja kirjailija
Sunnuntaivieras | Eläkeläinen on poissa elämän kiehtovista pyörteistä – näin ajattelin ennen omaa eläköitymistäni
6
1
23.12.2023
On ristiriitaista ajatella, että rakastin työtäni opettajana mutta en ole kaivannut takaisin töihin, kirjoittaa Tiina Keskinen kolumnissaan.
Olen ollut eläkeläinen puolisen vuotta. Aiemmin ajattelin, että eläkeläinen on vanha ihminen, jotenkin ulkopuolinen, poissa elämän kiehtovista pyörteistä. Ajatus oli tietenkin vain mielikuva, enhän aktiivisesti ollut ajatellut eläkeläisyyttä ennen kuin homma osui omalle kohdalle.
Nyt ajattelen eläkeläisyyttä hyvinkin aktiivisesti. Välillä kiitollisena, välillä ristiriitaisin tuntein.
Ensinnäkin eläkeläinen on eittämättä vanha. Mutta itse en koe olevani vanha. Jos mainitsen olevani terve ja hyväkuntoinen, tunnen ihmisten hämmästyksen, aivan kuin olisin........
© Aamulehti
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Nikkei Editorial
Ali Fathollah-Nejad
Rami G Khouri
