Autoni syö bensiiniä, öljyä, jäähdytinnestettä ja mielenterveyteni, murehtii Aamulehden uutispäällikkö Vesa Laitinen.
Iskin siihen silmäni ensimmäisen kerran Tampereen Itsenäisyydenkadulla kesällä 1996.
Mikä on tuo virtaviivainen, uutuuttaan kiiltävä ja metallinhohtoinen farmariautomalli, jota en ollut ennen nähnyt? Sehän piti selvittää heti.
Se oli Volvon uusi V60. Saman tien laskin, ettei minulla olisi sellaiseen ikinä varaa.
Kuitenkin kaksi vuotta myöhemmin kotipihaani ilmestyi jotenkin upouusi vuosimallin 1998 vihreä V60. Nahkapenkein, automaattivaihteistolla ja ilmastoinnilla (sain heti kolmen viikon flunssan).
Neljä vuotta myöhemmin vaihdoin uuteen samanlaiseen. Nyt se oli metallinmusta ja matalapaineturbo kaksilitraisella moottorilla. Elettiin syyskuuta 2002. Olin 35-vuotias, ylpeä ja velkainen.
Tänään ihmettelen, kuinka erilaisina jotkin asiat voivat näyttäytyä, kun aika kuluu. Tuo rakkine on joka aamu edelleen näkökentässäni, kun avaan aamulla keittiön sälekaihtimet. Lempinimen Moffi saanut Volvo on yhä perheen kakkosautona, mutta enää se ei hohda uutuuttaan. Ei.
Päinvastoin siitä on tullut elämäni riippakivi, riesa ja rahareikä. Olen uusinut siihen moottorin, keulan, peltiä molemmille sivuille, laturin (putosi kadulle), tuulilasin, jarrut (moneen kertaan), samoin akun, renkaat, starttimoottorin, jakohihnan, moniurahihnan (ovatko ne eri asioita?) vuotuisista öljynvaihdoista ja muista lukemattomista pikkuvioista puhumattakaan.
Viimeksi siitä halkesi ruostunut hammasratas, jossa ei ollut yhtään liikkuvaa osaa.
Lisäksi auto syö bensiiniä, öljyä, jäähdytinnestettä ja mielenterveyteni. Se vie kaikki rahani, vaikka sen arvo lienee hädin tuskin 200 euroa.
Rakas Moffi sai tammikuun alun kovien pakkasten aikaan sähköhoitoa. Kuva: Vesa Laitinen/Aamulehti
Mikä neuvoksi?
En ole automies. Paitsi siinä mielessä, kuinka paljon olen 40 vuoden aikana autoihin rahaa tuhlannut. Ensin oli täysin toivoton Datsun 100A (vm. 1977), sitten liian kevytperäinen Toyota Corolla, sitten liuta erilaisia Mazdoja kunnes löysin Volvot.
Pihallani on ollut jonkinlainen autonromu talvesta 1985 lähtien lukuun ottamatta niitä lyhyitä kausia, kun ne romut ovat hetken aikaa olleet uudehkoja ja ilman vikoja.
Logiikkani on toivoton, lohduton ja tuhoisa.
Kun olen jo niin paljon korjannut ja investoinut näihin alati rikkoutuviin vempeleisiin, ei niistä kannata luopua, koska niistä ei ikinä saisi käyttöarvoa realisoiduksi. Puhumattakaan siitä, että veisi romuttamolle auton, jossa on uusia varaosia vähintään 2 000 euron arvosta.
Traagisinta tässä dilemmassani on kaiketi se, että ongelma olisi paljon pienempi, jos osaisin värkätä autonromujeni kanssa itse.
Mutta kun en osaa vaihtaa edes pyyhkijän sulkaa. Viimeksi kun huoltoaseman pihassa yritin, jouduin nöyrtymään ja puhuttelemaan ensimmäistä vastaantulevaa haalaripukuista kanssaihmistä kohteliaasti, että ”herra näyttää automieheltä”.
Juuri nyt Moffi on taas onnellisesti ajossa. Sen takarengas on joka toinen päivä tyhjä, mutta siitä on tullut kuin perheenjäsen.
Kuka pelastaisi minut?
Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö
Kolumni| Jäin vanhan autonromun vangiksi
7
0
27.02.2024
Autoni syö bensiiniä, öljyä, jäähdytinnestettä ja mielenterveyteni, murehtii Aamulehden uutispäällikkö Vesa Laitinen.
Iskin siihen silmäni ensimmäisen kerran Tampereen Itsenäisyydenkadulla kesällä 1996.
Mikä on tuo virtaviivainen, uutuuttaan kiiltävä ja metallinhohtoinen farmariautomalli, jota en ollut ennen nähnyt? Sehän piti selvittää heti.
Se oli Volvon uusi V60. Saman tien laskin, ettei minulla olisi sellaiseen ikinä varaa.
Kuitenkin kaksi vuotta myöhemmin kotipihaani ilmestyi jotenkin upouusi vuosimallin 1998 vihreä V60. Nahkapenkein, automaattivaihteistolla ja ilmastoinnilla (sain heti kolmen viikon flunssan).
Neljä vuotta myöhemmin vaihdoin uuteen samanlaiseen. Nyt se oli metallinmusta ja matalapaineturbo kaksilitraisella moottorilla. Elettiin syyskuuta........
© Aamulehti
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Nikkei Editorial
Ali Fathollah-Nejad
Rami G Khouri
