Sähkö on näytellyt tällä viikolla tärkeää roolia monissa edesottamuksissa, joissa tunneskaala on vaihdellut lämminhenkisestä lähimmäisavusta totaaliseen katastrofiin. Aloitetaan tiistaista. Olimme vaimon kanssa koiralenkillä yhdeksän jälkeen illalla, kun Kiveriönkadulla vastaan tuli erikoinen ilmestys. Mies työnsi moottoripyörää jalkakäytävällä. Takarengas vähän jumitti ja sitä hän liu´utti lumen päällä. Avaimet olivat virtalukossa eli omaansa työnteli.
Kulkupeli oli jäänyt reissun ajaksi rautatieasemalle ja talvi yllätti. Pakkanen oli hyydyttänyt pyörän. Mies aikoi hakea pyörän pois lava-autollaan, mutta siihenkin oli iskenyt sähkövika. Auto piti hinata pajalle. Koska parkkiruutuun sijoitetun pääoman tuotto oli ollut paikalliselle pysäköintifirmalle jo 3 x 50 euroa, mies päätti, että hän vie pyörän pois vaikka kävellen. Tuosta harjun yli että heilahtaa! Ja sangen pitkälle hän oli tällä taktiikalla päässytkin. Kolmen kilometrin matkan keskustan läpi ja jopa Mustankallion tunnelin ylös asti.
Kuulemma Harjukadulta alaspäin oli pitänyt vähän tarkemmin miettiä reittiä, jotta pyörä ei karkaa käsistä ja lanaa mennessään jalankulkijoita ennen Aleksanterinkatua ja litistymistään bussin alle.
Pelkkä ammattireiskan läsnäolo saa ihmeitä aikaan.
Siinä sitten seistä törötettiin, mies ja me, iltamyöhäisellä kadulla ja mietittiin, mitä seuraavaksi. Matkaa oli vielä useampi kilometri. No äkkiäkös vastaus löytyi – autotallin vierestä peräkärryn muotoisena. Ei muuta kuin pyörä kärryyn ja liinoilla kiinni. Vähän kakkosnelosta renkaiden kylkeen luistonestoksi. Niin saatiin Yamaha onnellisesti ja ehjänä päätepisteeseensä. Käteltiin ja kiiteltiin. Iltapuhteesta jäi hyvä mieli.
Pari päivää myöhemmin oli kotipihalla käynnissä operaatio omenapuiden valaistus. Sähköjä kytkiessä autokatoksesta sammuivat valot pahaenteisesti. Sisällä valot puuttuivat portaikosta ja yläkerran wc:stä. Viimeksi vastaavassa tilanteessa jouduin turvautumaan sähkömiehen apuun, kun sähkötaulussa kaikki vivut olivat mielestäni kuten pitikin. Asentaja tuli, napsautti vikavirtasuojan päälle ja sanoi heipat.
Nyttemmin vikavirtasuoja on merkitty tauluun paksulla tussilla. Tällä kertaa se ei ollut liikahtanut. Yläkerrassa on kolme vanhaa 25-ampeerista pääsulaketta. Visuaalinen arvio: yksi niistä oli palanut. Siispä kauppaan. Ensimmäinen ei tärpännyt. Eikä toinenkaan. Kolmannesta löytyi, mutta kassalla huomasin, että paketista puuttui yksi sulake. Ei kun takaisin hyllyjen väliin. Hiki valuu. Lopulta sulakkeet saatiin kotiin ja vaihtoon. Ei vaikutusta. Tarkistin muut sähkölaitteet. Myöskään kaukolämmön ohjain, vesipumppu ja ilmastointilaite eivät toimineet. Siinä vaiheessa pohdin, että ehtiikö talo homehtua ennen kuin se jäätyy. Rutto vai kolera?
Kello oli jo yli kahdeksan. Soitto ystävälle Pekalle, joka osaa sähköhommat. Hän lupaa tulla heti. Samalla kun Pekka avaa oven, huomaan, että sähkötaulun suojalevyn takaa pilkistää kolme pääsulaketta. Ne varsinaiset. Yksi oli palanut. Nyt onneksi on niitä 25-ampeerisia saapuvilla. Sulake vaihtoon ja laitteet heräävät henkiin. Ei tule ruttoa eikä koleraa. Vaimo muistaa uunin palaneen lampun. Sen kupu on ollut jumissa viikkokausia enkä ole uskaltanut vääntää lujemmin ettei hajoa. Tsiljoona lasinsirpaletta uunin perukoilla ei houkuta. Pekka lupaa, että ei hajoa. Rivakampi vääntö ja irtihän se lähti. On se jännä, että pelkkä ammattireiskan läsnäolo saa ihmeitä aikaan. Ja lopulta hyvän mielen – tässäkin episodissa.
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Rami G Khouri
Mort Laitner
Donald Low
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
Michael Kwet
visit website
