Kun ajat ovat kovat, mieli alkaa hakea syntipukkeja.
Pääsiäisen alla kytkin vahingossa päälle puhelimeeni X:n eli entisen Twitterin ilmoitukset. Pitkäperjantaina puhelimen näyttöön alkoi sataa ärtymystä ja harmitusta, ja lankalauantaina trullien yössä olin jo varma, että kuljemme kohti täyttä tuhoa.
Tämä ei tietenkään ollut sattumaa. Algoritmit työntävät suosituksiin synkkyyttä, koska se on suosittua ja kiertää tehokkaasti. Vihaisuudesta on tullut aikaamme leimaava tunne, jota mediat mutta myös poliitikot, puolueet ja lobbarit käyttävät hyödykseen. Äkeys, viha ja harmitus tuovat tutkitusti klikkauksia ja kannatusta.
Carey Stapleton ja Ryan Dawkins osoittivat Political Science Quaterlyssa julkaistussa tutkimuksessaan koeasetelmalla, kuinka politiikkojen vihaiset poliittiset puheet vahvistivat vihaa, inhoa ja tyrmistystä puheita kuunnelleissa kannattajissa.
Monille poliitikoille viha on politiikan hunajaa, jolla he saavat suosiota. Niin myös Donald Trump alkoi julistaa oikeudenkäyntiensä keskellä kannattajilleen: ”I am your retribution.” Sana tarkoittaa oikeuden voittoa tai kostoa päivänä, jolloin paha saa palkkansa.
Suomessa sanalle ei ole kovin hyvää vastinetta, mutta kun sakset alkoivat heilua voitonriemuisesti ja Hakaniemen herrat haluttiin polvilleen, alkoi tuntua, että oikeuden päivä oli vihdoin koittanut Suomessakin.
Kenen moraali sitten on pettänyt? Valtiovarainministeriö ei ole oikein kyennyt erottelemaan menolisäysten syitä, mutta kyse lienee ainakin kasvavan vanhusväestön hoivasta, puolustusmenoista ja pandemiakuluista. Yritysten tuottama talouskasvu ja tuottavuus jättävät toivomisen varaa, ja Nokian murentuminen sekä metsäteollisuuden suhdanneherkkyys raastavat yhä pientä kansantaloutta. Veroja nostaa pohjoismainen malli, jossa veroilla tuotetaan ilmainen koulutus, terveydenhuolto ja kattava sosiaaliturva niin, että mahdollisimman monet saadaan työelämään.
Tässä vaikeassa talousyhtälössä ei ole ehkä kyse suomalaisten moraalin rappiosta, vaan yhteiskuntien ja talouden suurista ja kasvottomista muutoksista, joiden kourissa Suomi muiden lailla kipuilee. Kaikki ovat tehneet parhaansa, mutta se ei ole ihan riittänyt, ja siksi täytyy etsiä uusia ratkaisuja.
Tämä tietenkin kuulostaa pliisulta, ja kun ajat ovat kovat, mieli alkaa hakea syntipukkeja. Vihaista kyytiä saavat sosiaaliturvan saajat, maahanmuuttajat, julkinen sektori, virkamiehet ja ay-liike, mutta myös työnantajat, suurituloiset ja eläkeläiset.
1990-luvun lama johtui pääomamarkkinoiden nopeasta vapauttamisesta, ja samanlaisia kriisejä koettiin ympäri maailmaa, mutta silloinkin puhe kääntyi moraalin rappioon: syytettyinä olivat työttömät ja konkurssin tehneet.
Vihalla on kuitenkin lyhyet jäljet: se masentaa, lannistaa ja leimaa. 1990-luvun laman jalkoihin tallautui joukoittain yrityksiä, työikäisiä, nuoria ja lapsia, ja niin voi käydä nytkin.
Demokratia ei voi tietenkään olla pelkkää Linkediniä, jossa jokainen räntäsateinen maanantai on ihana mahdollisuus, jonka saa kohdata upean tiimin kanssa. Demokratiassa käydään kovia kamppailuja. Mutta syntipukkien sijaan kannattaisi etsiä ratkaisuja.
Pääsiäisenä puhelimeni ruudulle ilmestyi tasan yksi ratkaisuyritys. Ilmarisen Jouko Pölönen ehdotti, että tuottavuutta voitaisiin parantaa: pudotetaan vastuuta työntekijöille ja siivotaan pois turhia rutiineja ja prosesseja.
Niinpä kun pääsiäisaamuna joku pahoitti mielensä jopa Emma Thompsonin ylitsevuotavan ystävällisestä kirjeestä suomalaisille, hiljensin X:n ilmoitukset. Seuraavan kerran palaan asiaan ehkä halloweenina.
Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Kolumni| Vihaisuudesta tuli aikaamme leimaava tunne
11
18
23.04.2024
Kun ajat ovat kovat, mieli alkaa hakea syntipukkeja.
Pääsiäisen alla kytkin vahingossa päälle puhelimeeni X:n eli entisen Twitterin ilmoitukset. Pitkäperjantaina puhelimen näyttöön alkoi sataa ärtymystä ja harmitusta, ja lankalauantaina trullien yössä olin jo varma, että kuljemme kohti täyttä tuhoa.
Tämä ei tietenkään ollut sattumaa. Algoritmit työntävät suosituksiin synkkyyttä, koska se on suosittua ja kiertää tehokkaasti. Vihaisuudesta on tullut aikaamme leimaava tunne, jota mediat mutta myös poliitikot, puolueet ja lobbarit käyttävät hyödykseen. Äkeys, viha ja harmitus tuovat tutkitusti klikkauksia ja kannatusta.
Carey Stapleton ja Ryan Dawkins osoittivat Political Science Quaterlyssa julkaistussa tutkimuksessaan koeasetelmalla, kuinka politiikkojen vihaiset poliittiset puheet vahvistivat vihaa, inhoa ja tyrmistystä puheita kuunnelleissa kannattajissa.
Monille........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Mort Laitner
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
