Suomen presidentiksi voi ponnistella vaikka lähiökaksiosta. Mahdollisuuksien tasa-arvosta on pyritty pitämään kiinni, vaikka 1990-luvun laman jälkeen tuloerot ovat kasvaneet ja sosiaalinen liikkuvuus on hidastunut.
”Siinä saattaa olla tuleva tasavallan presidentti”, tuumasi ystävällinen herrasmies pitäessään ovea auki minulle ja lastenrattaille. Tuolloin kaksivuotias esikoinen katseli mitään ymmärtämättä, kun mies vei silmää iskien kätensä lippaan.
Kohtaaminen muistui mieleeni lukiessani HS:n artikkelin presidenttiehdokkaiden synnyinkodeista. Suomessa todella voi ponnistella tasavallan presidentiksi savupirtistä tai lähiökaksiosta.
Lapsuus on erityinen ajanjakso, koska se määrittää loppuelämän suuntaa niin vahvasti. Sattuma jakaa elämän valttikortteja jo sillä hetkellä, kun sukusolut kohtaavat toisensa. Sillä, missä päin maailmaa kohtaaminen tapahtuu, millaisia ovat solujen kantajat ja miten he uuteen ihmiseen suhtautuvat, on lapsen tulevaisuuden kannalta valtava merkitys. Vanhempien kiintymys ja hyvä huolenpito kantavat lasta pitkälle, mutta yksin ne eivät riitä.
Siksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen on kirjattu joukko oikeuksia, joiden toteutuminen valtion tulee varmistaa. Vanhempien tukeminen, terveydenhuolto, sosiaaliturva ja ilmainen perusopetus ovat kaikki oikeuksia, jotka myös perustuslakimme turvaa. Hyvän lapsuuden varmistaminen ei ole vain moraalinen teko, vaan yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta kannattava investointi. Sen myötä lapsesta kasvaa todennäköisesti tasapainoinen ja pystyvä aikuinen – hyvä ihminen ja kunnon kansalainen.
Suomessa jokaiselle lapselle onkin pyritty antamaan yhdenvertaiset kasvun mahdollisuudet. Sotien jälkeiset suuret ikäluokat kasvoivat yhdessä hyvinvointivaltion kanssa ja perustivat perheensä sen rakenteisiin. Petri Roikonen kuvaa väitöstutkimuksessaan, miten kehitys edisti sosiaalista liikkuvuutta ja kavensi tuloeroja. 1900-luvulla suomalaiset solmivat rakkausavioliittoja, etenivät valkokaulusammatteihin ja tienasivat paremmin kuin vanhempansa. Etenkin koulutus on avannut menestyksen väyliä kaikille.
1990-luvun laman jälkeen tuloerot ovat kasvaneet ja sosiaalinen liikkuvuus on hidastunut, mutta mahdollisuuksien tasa-arvosta on pyritty pitämään kiinni. Suomalaiset lapset ovat kiittäneet kasvamalla maailman fiksuimmiksi nuoriksi.
Viime vuosina tilanne on kääntynyt heikompaan suuntaan lasten oppimisen, terveyden, väkivaltaisuuden ja koetun hyvinvoinnin osalta. Perhetausta määrittää taas vahvemmin koulumenestystä ja sosiaalista nousua. Pieni joukko tekee yhä enemmän rikoksia. Nuorisobarometrissä aiempaa useampi nuori koki opinnot raskaiksi ja pelkäsi uuvuttavaa työelämää. Historian valossa monen on vaikea ymmärtää nuorten kokemuksia. Jos ei ole hiihtänyt metsäsuksilla kouluun tai tehnyt konkurssia, ei ilmeisesti tiedä ahdistuksesta mitään.
Kiivaassa keskustelussa selityksiä nuorten vaikeuksille on etsitty liikkumattomuudesta, unen puutteesta, ravinnosta, inkluusiosta, koronasta, maahanmuutosta, auktoriteetin puutteesta, opetussuunnitelmasta, kännyköistä ja sosiaalisesta mediasta. Tarve löytää ratkaisuja on perusteltu niin inhimillisen kärsimyksen kuin yhteiskunnan koossa pysymisenkin vuoksi. Totuus kun on, ettei meillä ole varaa menettää yhtäkään lasta.
Muutoksen taustalla on varmasti monta tekijää, joista osa on ratkaistavissa kasvattajien yhteistyöllä ja päätöksenteolla. Hyvin vähän on kuitenkin puhuttu siitä, millaisen kuvan me mahdollisuuksien avaruudesta lapsille annamme ja miten me mahdollisuuksien tasa-arvoa vaalimme. Yhteiskunta, jossa jokainen voi tavoitella hyvää elämää, ei synny itsestään tai edes läheisten tuella. Se edellyttää yhteiskunnan sitoutumista ihmis- ja perusoikeuksien takaamaan turvaan.
Palaankin vuoteen 2000, nuoreksi kolmen lapsen äidiksi ovensuuhun lastenrattaiden kanssa. Hetkeen, joka muistuttaa minua siitä, että jokaiselle syntyperäiselle suomalaislapselle on annettu mahdollisuus ponnistella vaikka tasavallan presidentiksi.
Kirjoittaja on lapsiasiavaltuutettu.
Kolumni| Lapsi, sinusta voi tulla presidentti
11
5
16.01.2024
Suomen presidentiksi voi ponnistella vaikka lähiökaksiosta. Mahdollisuuksien tasa-arvosta on pyritty pitämään kiinni, vaikka 1990-luvun laman jälkeen tuloerot ovat kasvaneet ja sosiaalinen liikkuvuus on hidastunut.
”Siinä saattaa olla tuleva tasavallan presidentti”, tuumasi ystävällinen herrasmies pitäessään ovea auki minulle ja lastenrattaille. Tuolloin kaksivuotias esikoinen katseli mitään ymmärtämättä, kun mies vei silmää iskien kätensä lippaan.
Kohtaaminen muistui mieleeni lukiessani HS:n artikkelin presidenttiehdokkaiden synnyinkodeista. Suomessa todella voi ponnistella tasavallan presidentiksi savupirtistä tai lähiökaksiosta.
Lapsuus on erityinen ajanjakso, koska se määrittää loppuelämän suuntaa niin vahvasti. Sattuma jakaa elämän valttikortteja jo sillä hetkellä, kun sukusolut kohtaavat toisensa. Sillä, missä päin maailmaa kohtaaminen tapahtuu, millaisia ovat solujen kantajat ja miten he uuteen ihmiseen suhtautuvat, on lapsen tulevaisuuden kannalta........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Rami G Khouri
Mort Laitner
Donald Low
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
Michael Kwet
