Vaikka naisia olisi jutuissa miten paljon ja kuinka isosti, lehti ei edusta diversiteettiä, jos kaikki naiset ovat taustaltaan samanlaisia ja yhteiskunnassa samanlaisissa rooleissa – tai ajattelevat samalla tavoin.
Tasan kuusi vuotta sitten olin Helsingin Sanomissa käynnistämässä naistenpäivänä lehden tasa-arvoprojektia. Etusivulla kerroimme, että lehdessä esiintyvistä ihmisistä vain kolmannes on naisia. Olin toimituspäällikkönä toinen silloisen pääjutun kirjoittajista.
Ruotsissa tällaista seurantaa oli tuolloin tehty jo vuosia, ja HS:n aloitteen lanseerauksen yhteydessä naapurista saamani viesti oli lannistava. Naisten osuus oli Ruotsissa pysynyt seurannasta huolimatta vuosia muuttumattomana, noin kolmanneksessa.
Naapurista saamani palaute oli, että ”maailma ei muutu yhtä nopeasti kuin toimitukset haluaisivat”. Olin silti toiveikas. Nyt on myönnettävä, ettei maailma täälläkään muuttunut yhtä nopeasti kuin toivoin.
Mekanistinen kaikkien nimien laskenta osoittautui muutenkin riittämättömäksi tavaksi edistää tasa-arvoa sisällöissä. Nimimaininnat eivät kerro todellisesta journalistisesta huomiosta. Automaattinen laskenta on sisältänyt kestämättömän paljon virheitä.
Viime vuodet Helsingin Sanomissa on keskitytty seuraamaan pääjuttujen eli mitaltaan pidempien juttujen henkilöjakaumaa. Kuluneen vuoden aikana naisten osuus on näissä ollut noin 45 prosenttia, helmikuussa 43.
Yksittäisissä aihepiireissä uutistilanne on vaikuttanut lukuun. Esimerkiksi ulkomaanuutisissa sotauutisointi on lisännyt merkittävästi miesten määrää, sotilasasioista kun puhuvat lähes yksinomaan miehet.
Lukujen seuranta on herättänyt itsessäni naisena ristiriitaisia tunteita. On äärimmäisen tärkeää, että media uusia asiantuntijoita etsiessään aktiivisesti hakee osaavia miehiä ja osaavia naisia. Samaan aikaan tasa-arvo on Suomessa jo niin pitkällä ja toimittajakuntakin naisistumassa niin voimakkaasti, että on enää vaikea puolustaa sukupuolta diversiteetin ainoana mittarina journalismissa.
Tasa-arvon ja diversiteetin on oltava paljon muuta kuin sukupuolten kappalemääriä. Vaikka naisia olisi jutuissa miten paljon ja kuinka isosti, lehti ei edusta diversiteettiä, jos kaikki naiset ovat taustaltaan samanlaisia ja yhteiskunnassa samanlaisissa rooleissa – tai ajattelevat samalla tavoin.
Journalismissa yhä tärkeämpään osaan nousee niin sanottu kognitiivinen diversiteetti. Se on sananvapauden täydelle toteutumiselle lähivuosina aivan keskeistä. Onko lehdessä todella erilaisia perusteltuja ajatuksia ja näkökulmia, tarpeeksi monilla äänellä? Tulevatko erilaiset suomalaisten äänet tai vaikka maahanmuuttajien äänet moninaisesti esiin? Esitetäänkö jokin ryhmä – enemmistö tai vähemmistö – kliseinä tai karikatyyreinä? Nämä kysymykset koskevat myös lehdessä esiintyviä naisia.
Aidon diversiteetin rakentaminen on paljon vaikeampaa kuin naisten, miesten tai muunsukupuolisten määrän laskeminen. Mitkä kaikki ulottuvuudet ovat merkityksellisiä? Miten journalisti voisi edes tietää, millä tavalla ihmiseen vaikuttaa se, mistä hän on kotoisin tai mitä sukupuolta tai etnistä taustaa hän edustaa? Saako vaikkapa nainen olla neutraali yksilö vai pitääkö hänen edustaa sukupuoltaan, synnyinpaikkaansa, mahdollista äitiyttä tai uskontoaan?
Olisi hirveä virhe väittää, että naisten tasa-arvo mediassa tai muutenkaan olisi saavutettu tai ettei sen eteen pitäisi ponnistella. Raiskaustoiveita itsekin saaneena minulle on selvää, että törkypalaute on vahvasti sukupuolittunutta. Naisten ulkonäkö on useammin ivan kohteena kuin miesten. Joissain aihepiireissä miehet ovat yhä suhteettomasti yliedustettuina. Tämän vuoksi jatkamme pääjuttujen sukupuolijakauman seurantaa myös tänä vuonna.
Kehitämme diversiteetin ja tasa-arvon toteutumista lähivuosina. Käynnistämme tähän liittyvän isomman journalistisen työn viimeistään kesän jälkeen. Hyvää naistenpäivää kaikille Helsingin Sanomien lukijoille!
Kirjoittaja on HS:n vastaava päätoimittaja.
Kolumni| Tasa-arvo ei voi olla vain naisten mekaanista laskemista
21
18
08.03.2024
Vaikka naisia olisi jutuissa miten paljon ja kuinka isosti, lehti ei edusta diversiteettiä, jos kaikki naiset ovat taustaltaan samanlaisia ja yhteiskunnassa samanlaisissa rooleissa – tai ajattelevat samalla tavoin.
Tasan kuusi vuotta sitten olin Helsingin Sanomissa käynnistämässä naistenpäivänä lehden tasa-arvoprojektia. Etusivulla kerroimme, että lehdessä esiintyvistä ihmisistä vain kolmannes on naisia. Olin toimituspäällikkönä toinen silloisen pääjutun kirjoittajista.
Ruotsissa tällaista seurantaa oli tuolloin tehty jo vuosia, ja HS:n aloitteen lanseerauksen yhteydessä naapurista saamani viesti oli lannistava. Naisten osuus oli Ruotsissa pysynyt seurannasta huolimatta vuosia muuttumattomana, noin kolmanneksessa.
Naapurista saamani palaute oli, että ”maailma ei muutu yhtä nopeasti kuin toimitukset haluaisivat”. Olin silti toiveikas. Nyt on myönnettävä, ettei maailma täälläkään muuttunut yhtä nopeasti kuin toivoin.
Mekanistinen kaikkien nimien laskenta osoittautui........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Rami G Khouri
Mort Laitner
Donald Low
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
Michael Kwet
