Lauri Markkasen on aika vaihtaa seuraa, kirjoittaa Janne Oivio.

Lauri Markkanen loistaa Utahissa. Viime kaudella hän ylsi ensimmäistä kertaa all stars-otteluun. Kuva: Tim Nwachukwu / Getty Images

On erittäin epäsuomalaista olla ulkoisesti itsekäs.

Mielikuva suomalaisista rehellisinä, suorapuheisina ja hyvinä tyyppeinä on maine, joka on ainakin osittain ansaittu – osittain myös hyvää (ja falskia) brändityötä.

Jos joku urheilija kuitenkin kuvastaa aidosti tätä perisuomalaista rehellisyyden ja hyvätyyppiyden stereotypiaa, se on Lauri Markkanen. Ja Markkanen on aivan erityisen hyvä tyyppi seuralleen Utah Jazzille.

Seuralle, jota Markkanen kannattelee parhaansa mukaan viikosta toiseen. Markkanen haluaa pelata Utahissa vielä pitkään.

Viime viikolla Yahoon sisäpiiritoimittaja Jake Fischer väläytti toisenlaista skenaariota: Jazz on valmis ainakin kuuntelemaan tarjouksia Markkasesta, vaikkei aktiivisesti häntä kaupittelekaan.

Suomalaistähti ei ole enää täysin koskematon. Jazzin kausi on sujunut surkeasti. Toiveet menestyksestä ovat siirtyneet kauemmas tulevaisuuteen.

Markkasen ei pidä jäädä osattomaksi oman tulevaisuutensa määrittämisessä.

Turha sitä on sen kummemmin hyssytellä. Nyt on aika, Lauri Markkanen. On aika sanoa Utah Jazzille, että onneton kitkuttelu saa riittää.

On aika omalla työntövoimalla pistää siirtorattaat pyörimään.

Lauri Markkasen pitää ottaa oman uran ohjakset käsiinsä ja alkaa määrittää uransa suuntaa. Sitä ei tee kukaan hänen puolestaan.

Huippu-urheilussa seurat käyttävät siekailematta pelaajien uskollisuutta hyväkseen. Jos Markkanen ei ole tarkkana, hän jää vielä vuosiksi pudotuspelien ulkopuolelle, merkityksellisyyden ulkokaarelle.

Lauri Markkanen jatkaa tehokkaana Utahissa, vaikka joukkueen peli sakkaa. Kuva: Alex Goodlett / Getty Images

Kaupan pyytäminen olisi hyvin epäsuomalaista ja kaikin tavoin vasten Markkasen luonnetta. Hän on viimeisen päälle joukkuepelaaja, uskollinen seuransa palvelija ja esimerkillinen johtaja.

Fakta on kuitenkin tämä: Lauri Markkanen saa tasan yhden pelaajauran NBA:ssa, ja kello käy.

Freesistä kuontalostaan huolimatta Markkanen ei ole enää mikään poikanen. Hän on tämän kauden lopussa 27-vuotias. Tähtipelaaja parhaassa peli-iässä.

Kovimmat huiput loistavat tähtinä nykyisin 35-vuotiaaksi ja ylikin, mutta todellisuudessa huippuvuosia ei kuitenkaan välttämättä siunaannu kovin montaa.

Markkanen tietää paremmin kuin moni muu miten paljon loukkaantumiset tai terveyden vastoinkäymiset voivat hidastaa kehitystä ja ajaa uran sivuraiteille.

Harva suomalainen, jos yksikään, on pyytänyt kauppaa NHL:n puolella ainakaan menestyssyihin vedoten. Äärikonservatiivisissa kiekkopiireissä moisesta voisi nousta paheksuvaa kohinaa.

Pelaajien oikeuksien päälle ymmärtävässä NBA:ssa tilanne on toinen. Pelaajat eivät ole pelkkiä seurapomojen sätkynukkeja, jotka toistelevat väsyneitä fraaseja ”uskollisuudesta”.

Seurat kauppaavat pelaajan joka kerta, kun oikea tarjous tulee. Uskollisuus lentää hetkessä romukoppaan. NBA:ssa pelaajat tunnistavat kolikon kääntöpuolen.

Tähtipelaajien joukossa ovat suoranaisessa vähemmistössä ne, jotka eivät ole jossain vaiheessa halunneet vaihtaa maisemaa.

Suurimmat tähdet LeBron Jamesista ja Kevin Durantista lähtien ovat käyttäneet vaikutusvaltaansa päästäkseen asemaan, jossa saavat käytännössä valita seuraavan osoitteensa – oli voimassa olevaa sopimusta tai ei.

Jos Markkanen löisi nyrkin pöytään kabinetissa mutta jatkaisi kauppaa odotellessa pelaamista täysipainoisesti, ei kukaan antaisi hänelle hapanta silmää.

Pikemmin monia alkaa pian hämmästyttää, että eikö Markkasen poikaa kiinnosta pelaaminen tosipeleissä.

Sitä tosiasiaa ei kannata unohtaa, että pian seitsemän kautta kestäneellä NBA-urallaan Markkanen ei ole pelannut yhden yhtä pudotuspeliottelua. Se on toiseksi pisin putki tällä hetkellä koko liigassa.

Utah voisi vieläpä kernaasti suostua kaupantekoon, sillä Jazzilla on pullat hyvin uunissa. Sillä on roimasti ylimääräisiä ensimmäisen kierroksen varausvuoroja kiitos edellisten tähtipelaajien kauppaamisen. Rudy Gobertista tuli hirmusaalis, samaten Donovan Mitchellistä. Kaikki palikat huolelliseen jälleenrakennukseen, siis.

Markkanen oli Mitchellin kaupassa matkalla toiseen suuntaan. Kaupan tehneiden Jazzin ja Cleveland Cavaliersin näkökulmasta Markkanen oli osa kauppaa kuin tarjousmarketin ilmaisen ämpärin täyttävä hyllykrääsä. Hän liikkui sopimuksensa ja palkkakattosääntöjen vuoksi.

Ei sen takia, että Jazz olisi nähnyt hänessä tulevaisuuden tähteä.

Markkanen oli pelannut hyvin Clevelandissa, mutta kaikki Utahissa tapahtunut on ollut Jazzin näkökulmasta bonusta. Ja sen on luonut Markkanen kovalla työllään.

Nyt Markkanen on se, josta joudutaan maksamaan pelaajakaupassa suorastaan hurja määrä pelaajia ja varausvuoroja. Jazzin kannalta olisi järkevää myöntää totuus seuran tilasta ja hyödyntää tilaisuus ulosmitata Markkasen arvo.

Kuten Fischerin jutussa kerrotaan, suomalaisen perässä olisi käytännössä jokainen liigan kärkiseura. Palautus olisi mojova.

Tilanne on muuttunut todella nopeasti.

Vielä kesällä Jazz kilvoitteli supertähdistä kuten Damian Lillardista ja Jrue Holidaysta – kauppatavaraahan Jazzilla riitti kiitos edellä mainittujen pelaajakauppojen. Seurapomo Danny Ainge luuli joukkueestaan liikoja kiitos hyvin alkaneen viime kauden.

Kun kuluva kausi alkoi, paljastui arkitodellisuus kuitenkin karusti. Viime kevään heikot otteet olivat joukkueen todellinen nykytaso, ei vuoden takainen lentokeli.

Markkasen perässä olisi varmasti yli puolet liigan seuroista. Kuva: Rob Gray / Reuters

Kun Jazz taistelee seuraavan kerran kärkisijoista, Markkanen on kolmekymppinen. Hänen kauppa-arvonsa on tuskin enää samalla tasolla.

Markkasella ja hänen agentillaan on yksi merkittävä neuvotteluase, jos he rohkaistuvat ajattelemaan kerrankin pelaajan parasta.

Suomalaisen sopimus päättyy ensi kauden jälkeen. Jo kesällä Markkasen oikeudet omistava seura saa tarjota jatkoa, ja se tulee käymään kalliiksi.

Todennäköisesti Markkasen palkka paisuu nykyisestä noin 17 miljoonasta yli 30 miljoonaan kaudessa. Se summa saattaa olla liian kova Utahille maksettavaksi kesken jälleenrakennuksen.

Tarpeen vaatiessa Markkanen voi ilmoittaa, että jatkosta ei neuvotella – ei ensi kesänä, eikä jatkossakaan. Arvo olisi siis parasta ulosmitata ja pian.

Lauri Markkanen ei ole Utah Jazzille velkaa mitään. Hän on täyttänyt kauppahintansa ja roimasti päälle. Sen sijaan hän on itselleen velkaa – ottaa lyhyestä, upeasta urasta irti kaikki mahdollinen.

Jämähtäminen häntäpään seuran silmäteräksi on kohtalo, jota Markkanen ei ansaitse. Eikä hänen pidä tyytyä siihen – vaikka niin tekeminen sotisikin omaa luonnetta vastaan.

QOSHE - Kommentti| Lauri Markkanen on velkaa vain itselleen – nyt on kovan päätöksen aika - Janne Oivio
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kommentti| Lauri Markkanen on velkaa vain itselleen – nyt on kovan päätöksen aika

10 0
18.12.2023

Lauri Markkasen on aika vaihtaa seuraa, kirjoittaa Janne Oivio.

Lauri Markkanen loistaa Utahissa. Viime kaudella hän ylsi ensimmäistä kertaa all stars-otteluun. Kuva: Tim Nwachukwu / Getty Images

On erittäin epäsuomalaista olla ulkoisesti itsekäs.

Mielikuva suomalaisista rehellisinä, suorapuheisina ja hyvinä tyyppeinä on maine, joka on ainakin osittain ansaittu – osittain myös hyvää (ja falskia) brändityötä.

Jos joku urheilija kuitenkin kuvastaa aidosti tätä perisuomalaista rehellisyyden ja hyvätyyppiyden stereotypiaa, se on Lauri Markkanen. Ja Markkanen on aivan erityisen hyvä tyyppi seuralleen Utah Jazzille.

Seuralle, jota Markkanen kannattelee parhaansa mukaan viikosta toiseen. Markkanen haluaa pelata Utahissa vielä pitkään.

Viime viikolla Yahoon sisäpiiritoimittaja Jake Fischer väläytti toisenlaista skenaariota: Jazz on valmis ainakin kuuntelemaan tarjouksia Markkasesta, vaikkei aktiivisesti häntä kaupittelekaan.

Suomalaistähti ei ole enää täysin koskematon. Jazzin kausi on sujunut surkeasti. Toiveet menestyksestä ovat siirtyneet kauemmas tulevaisuuteen.

Markkasen ei pidä jäädä osattomaksi oman tulevaisuutensa määrittämisessä.

Turha sitä on sen kummemmin hyssytellä. Nyt on aika, Lauri Markkanen. On aika sanoa Utah Jazzille, että onneton kitkuttelu saa riittää.

On aika omalla työntövoimalla pistää siirtorattaat pyörimään.

Lauri Markkasen pitää ottaa oman uran ohjakset käsiinsä ja alkaa määrittää uransa suuntaa. Sitä ei tee kukaan hänen puolestaan.

Huippu-urheilussa seurat käyttävät siekailematta pelaajien uskollisuutta hyväkseen. Jos Markkanen ei ole tarkkana, hän jää vielä vuosiksi pudotuspelien ulkopuolelle,........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play