Kun länsi kompastelee tuessaan Ukrainalle, Venäjän eliitti on muuttunut itsevarmaksi ja odottaa jo lännen tarjoavan neuvotteluja. Sen pitäisi vihdoin olla herätys lännessä.
Kun vielä viime kesän lopulla puhui kontaktinsa Venäjän eliittiin säilyttäneiden kanssa, kuuli kuvailuja eliitin edustajien hermostuneisuudesta. Jotkut kertoivat keskustelukumppaniensa olleen peloissaan tai jopa kauhuissaan, toiset kertoivat lähteidensä häpeävän Venäjän toimia Ukrainassa ja suostuvan taustakeskusteluihin puhdistaakseen omaatuntoaan.
Viimeistään alkusyksystä alkoi kuitenkin olla selvää, ettei Ukrainan vastahyökkäys onnistuisi. Yhdysvaltojen politiikka meni pian jumiin, mikä jarrutti maan tukea Ukrainalle. Kun Euroopankin apu takkusi, aloite rintamalla siirtyi Venäjälle.
Venäjällä kapinoineen sotaherran Jevgeni Prigožinin lentokoneen pudottaminen vahvisti Vladimir Putinin asemaa ja suoristi eliitin rivit. Maasta lähteiden länsiyritysten omaisuuden jako miellytti bisnesväkeä, ja lännen pakotteisiinkin sopeuduttiin.
Tämän kaiken seurauksena Venäjän eliitin mieliala on kehittynyt hermostuneisuudesta itsevarmuuden kautta uhmakkuudeksi. Keskusteluissa viesti on taas yhtenäinen: eliitti on voitonvarma. Se odottaa Euroopan ottavan ennen pitkää lusikan kauniiseen käteen ja aloittavan neuvottelut Venäjän ehdoilla.
Muutos ei rajoitu vain eliittiin.
Putinin ilmoitettu 86 prosentin ääniosuus viikonlopun näytösvaaleissa oli toki sotadiktatuureille tyypillinen yritys esittää yhtenäisyyttä.
Yhtenäisyyteen tuli sitä paitsi heti lommoja, kun ihmiset jonottivat ensin tukemaan – paremman vaihtoehdon puutteessa – vaarattoman Boris Nadeždinin ehdokkuutta, sitten surmatun oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin haudalle ja lopulta protestina äänestyspaikoille sunnuntaina puoliltapäivin. Jonot olivat monelle yllätys, Venäjän nurkkaan ahdistetulle oppositiolle psykologisesti tärkeitä ja ulkopuolisille hyvä muistutus siitä, että toisenlainenkin Venäjä vielä sinnittelee.
Vaikka jonoon liittyminen oli yksilöiltä rohkea teko, jonot myös korostivat, ettei ihmisillä ole nyky-Venäjällä mitään kunnon keinoja vallanpitäjien haastamiseen. Lisäksi jonot helposti piilottavat sen, ettei yleinen mieliala näytä muuttuneen kriittisemmäksi. Sodan kannatus ei ole välttämättä kasvanut, eikä siihen haluta itse sekaantua, mutta kun sotaan on kerran ryhdytty, olisi voitettava.
Putinin järjestelmälle olennaista on pitää yllä vaikutelmaa vaihtoehdottomuudesta. Päätään nostaneet potentiaaliset kilpailijat on raivattu pois ja valmiiksi nimelliset instituutiot koverrettu tyhjiksi. Tämän kehyksen sisällä hallitaan sitten yhdistelmällä sortoa, propagandaa ja rahaa.
Sorto on laajentunut voimakkaasti, ja matka syvenevään pimeyteen näyttää vain kiihtyvän. Silti sortoa on vielä säännöstelty niin, ettei se häiritse poliittisesti passiivisen enemmistön eloa liikaa.
Samalla sisäistä propagandaa on kiihdytetty hurjiin mittoihin. Viesti on selvä: länsi haluaa Venäjälle pahaa, koska sen arvot ovat erilaiset. Viesti myös toimii. Suurhyökkäykseen epäillen suhtautuneistakin moni kammoksuu ajatusta Venäjän häviöstä ja sen seurauksista.
Sotatalouteen siirtymisellä puolestaan vallanpitäjät saivat aikaan maan sisäisen ”Korean konjuktuurin” eli sodasta seuraavan suhdannepiikin, joka on synnyttänyt uutta uskollista keskiluokkaa. Tällaista talouspolitiikkaa ei voi jatkaa kovin pitkään, mutta nyt sillä pidetään isoa joukkoa tyytyväisenä. Tarvittaessa sortoa voidaan laajentaa.
Tilanne on siis monin tavoin vaarallinen. Venäjän itsetyytyväisestä eliitistä osa on radikalisoitumassa jo Putinista ohi, varsinkin kun voimaväen vaikutusvalta vain kasvaa. Se ei lupaa hyvää Ukrainalle eikä lännelle, jos kehitys jatkuu nykyisellään.
Nykyisen kehityksen jatkuminen ei kuitenkaan ole mikään luonnonlaki. Länsi voi myös päättää haluta toimia ja ottaa aloitteen taas käsiinsä. Se tosin vaatii muutakin kuin kovia puheita.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.
Kolumni| Moskovassa uhma kasvaa
8
17
21.03.2024
Kun länsi kompastelee tuessaan Ukrainalle, Venäjän eliitti on muuttunut itsevarmaksi ja odottaa jo lännen tarjoavan neuvotteluja. Sen pitäisi vihdoin olla herätys lännessä.
Kun vielä viime kesän lopulla puhui kontaktinsa Venäjän eliittiin säilyttäneiden kanssa, kuuli kuvailuja eliitin edustajien hermostuneisuudesta. Jotkut kertoivat keskustelukumppaniensa olleen peloissaan tai jopa kauhuissaan, toiset kertoivat lähteidensä häpeävän Venäjän toimia Ukrainassa ja suostuvan taustakeskusteluihin puhdistaakseen omaatuntoaan.
Viimeistään alkusyksystä alkoi kuitenkin olla selvää, ettei Ukrainan vastahyökkäys onnistuisi. Yhdysvaltojen politiikka meni pian jumiin, mikä jarrutti maan tukea Ukrainalle. Kun Euroopankin apu takkusi, aloite rintamalla siirtyi Venäjälle.
Venäjällä kapinoineen sotaherran Jevgeni Prigožinin lentokoneen pudottaminen vahvisti Vladimir Putinin asemaa ja suoristi eliitin rivit. Maasta lähteiden länsiyritysten omaisuuden jako miellytti bisnesväkeä,........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Rami G Khouri
Belen Fernandez
Tarik Cyril Amar
Mort Laitner
Bradley Blankenship
Michael Kwet
