Huolenpidon kauneus on tärkeää aina, mutta välttämätöntä vaikeina aikoina, kirjoittaa Maaret Kallio.
Autotallin laatikoiden uumenista löytyy kirje, joka on päivätty kesälle 1992. Olen miltei 15-vuotias ja pari viikkoa Suonenjoella elämäni ensimmäisellä työmatkalla: mansikoita poimimassa. Mummini on lähettänyt lapsenlapselleen pyöreällä käsialallaan kirjoittamansa kirjeen. Kuulumisten jälkeen tekstin lopussa tiivistyy huolenpidon kaunein ydin:
Ei mulla sen kummoisempia ollut. Ajattelin, että jos posti vähän ilahduttaisi mun tyttöä siellä kaukana. Oli muuten kiva, kun olit ja viihdyit täällä mummon ja ukin seurana viikon. Pysy terveenä. Muista pitää hattua helteellä päässä. Terveisiä kaikilta – sun kavereille myös. Rakkaudella mummosi.
Ja lopuksi, ruutupaperin viimeiselle riville mummi on vielä lisännyt: Hyvää yötä joka ilta.
Vaikka mummi on jo täältä mennyt, minun on helppo yhä kuulla hänen äänensä kirjettä lukiessani. Nyt yli 30 vuoden jälkeenkin lämpö tulvahtaa lukiessa läpi kehoni, ja koukeroiset kirjaimet tuntuvat rakkaasti tutuilta. Vuosia saamani arkinen huolenpito on sisäistynyt minuun niin tiiviisti, että sen elävään herättämiseen ei tarvita kuin muutama rivi aivan tavalliselta vaikuttavaa tekstiä.
Mutta tavallista se ei totisesti ole, vaan koko elämän perusta.
Emme useinkaan puhu huolenpidosta, vaikka se on todennäköisesti merkittävän suuressa roolissa kunkin elämässä. Sinä, kuten minäkin, pidät todennäköisesti monesta huolta.
Ehkä sinulla on lapsia, joiden vointia ja tarpeita kuulet rakkaudella ja kannat heitä hellyydellä sydämessäsi, vaikka olisivat kuinka isoja. Ehkä pidät huolta rakkaasta lemmikistä. Ehkä huolehdit ystävistäsi tai suvun vanhimmista. Soittelet kuulumisia, autat arjen touhuissa ja tuot turvaa hädän hetkellä. Ehkä pidät monista huolta työsi puolesta.
Mitään näistä emme useinkaan pidä kovinkaan ihmeellisenä, mutta kaikki ne ovat elintärkeää huolenpitoa, joka versoaa suoraan välittämisestä ja rakkaudesta. Ilman huolenpidon kauneutta olisimme vain teknisiä robotteja toisillemme, automaattisia apureita, vailla tunteita, hellyyttä, huolta ja tärkeitä tekoja.
Huolenpidolla on elämää kannatteleva merkitys. Ihminen, joka saa kokea pitävänsä huolta jostakin merkityksellisestä, vahvistaa samalla toivoaan. Huolenpidon kohteena oleminen rakentaa elintärkeää turvaa ja rauhaa, osoittaa olemassaoloa ja näkyvyyttä toiselle ihmiselle: siis koko ihmiselämän hyväksytyksi tulemisen tärkeää kokemusta.
Vaikka saisimme kuinka hyvää huolenpitoa ja hoitoa ammattilaisilta, läheisten ja kanssakulkijoiden huolenpito on ainutlaatuisuudessaan korvaamatonta. Huolenpidon puute järisyttää ihmistä juuriin asti.
Niin kuin muillekin perusasioille herkästi käy, myös huolenpitoa pidetään usein itsestään selvänä tai jopa pehmoiluna. Sen sijaan hämmästelen toistuvasti, kuinka paljon puhumme hemmottelusta ja korostamme luksuksen maksimointia, vaikka puutteita on usein perushuolenpidossakin.
Hemmottelu ei korvaa huolenpitoa eikä ole ihmiselle välttämätöntä, vaikka kivaa onkin. Huolenpitoon sisältyvät turvan ja rakkauden elementit, jotka pitävät meidät toimintakykyisinä, myötätuntoisina ja auttamishaluisina myös toisia kohtaan.
Huolta pitävä yhteiskunta on turvan ydin, ja sitä rakentaa jokainen meistä.
Kun koronapandemia iski kunnolla, alani asiantuntijat toistivat samaa: pitäkää ennen kaikkea huolta perusasioista. Vaalikaa hyvää unta, syökää riittävästi, ulkoilkaa ja liikkukaa mahdollisuuksien rajoissa, olkaa yhdessä, puhukaa, muistakaa rentoutua ja pitää hyvää huolta itsestänne ja toisistanne. Juuri näillä perusasioilla on kaikkein suurin merkitys silloin, kun joudumme erityisen kovien aikojen keskelle.
Huolenpito osoittaa, että elämä jatkuu sittenkin, muistan sinut ja olet niin turvassa kuin nyt on mahdollista.
Huolenpidon arvo on suuri myös silloin, kun huolta ei ole. Se kuuluu olennaisesti hyvään elämään itse itsellemme ja toinen toisillemme osoitettuna.
Mummini kirjeestä löytyy monta huolenpidon kultaista askelta: toisen muistaminen, toisesta kiittäminen, terveyden vaaliminen ja rakkauden osoittaminen.
En kuitenkaan koskaan kyyneleittä selviä kirjeen viimeisestä lauseesta. Huolenpitoa ei tarvitse ansaita, vaan se on jokaisen oikeus ihan joka päivä, yö ja ilta.
Jos jotain sinulle tälle vuodelle toivon, toivon Hyvää yötä joka ilta.
Kolumni| Mummini tiivisti yhteen kirjeeseen jotakin olennaista ihmisyydestä – Entä jos puhuisimme vähemmän hemmottelusta ja enemmän huolenpidosta?
6
19
04.01.2024
Huolenpidon kauneus on tärkeää aina, mutta välttämätöntä vaikeina aikoina, kirjoittaa Maaret Kallio.
Autotallin laatikoiden uumenista löytyy kirje, joka on päivätty kesälle 1992. Olen miltei 15-vuotias ja pari viikkoa Suonenjoella elämäni ensimmäisellä työmatkalla: mansikoita poimimassa. Mummini on lähettänyt lapsenlapselleen pyöreällä käsialallaan kirjoittamansa kirjeen. Kuulumisten jälkeen tekstin lopussa tiivistyy huolenpidon kaunein ydin:
Ei mulla sen kummoisempia ollut. Ajattelin, että jos posti vähän ilahduttaisi mun tyttöä siellä kaukana. Oli muuten kiva, kun olit ja viihdyit täällä mummon ja ukin seurana viikon. Pysy terveenä. Muista pitää hattua helteellä päässä. Terveisiä kaikilta – sun kavereille myös. Rakkaudella mummosi.
Ja lopuksi, ruutupaperin viimeiselle riville mummi on vielä lisännyt: Hyvää yötä joka ilta.
Vaikka mummi on jo täältä mennyt, minun on helppo yhä kuulla hänen äänensä kirjettä lukiessani. Nyt yli 30 vuoden jälkeenkin lämpö tulvahtaa lukiessa läpi kehoni, ja koukeroiset kirjaimet tuntuvat rakkaasti tutuilta. Vuosia........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Nikkei Editorial
Ali Fathollah-Nejad
Rami G Khouri
