Suomessa lomautetaan lääkäreitä, ja samaan aikaan terveysasemien jonoja puretaan ostamalla kallista vuokratyövoimaa.

Kerrataanpa, miten hölmöläisten peittoa jatketaan.

Jotta pääset lääkäriin terveys­asemalle, et saa olla liian sairas. Joka puolella Suomea esteenä on sekoilua sähköisten järjestelmien kanssa, soittelua edes­takaisin, viikkojen tai kuukausien odottelua.

Odotusaikana sairautesi voi pahentua. Tai päädyt kärvistelemään valmiiksi ruuhkaiseen erikois­sairaan­hoidon päivystykseen.

Sellaista hyvin­vointi­aluetta ei olekaan, joka ei haluaisi korjata tätä sekä eurojen että inhimillisyyden vuoksi.

Miten siis säästöjä käytännössä tehdään? Tavalla, jossa peittoa leikataan toisesta päästä ja jatketaan toisesta siten, että joka leikkauskerralla kangasta haaskataan. Perus­terveyden­huoltoa heikennetään, kun sitä oli tarkoitus vahvistaa.

Moni alue lakkauttaa terveysasemia pikkupaikkakunnilla. Etelä-Pohjanmaalla ollaan myös lomauttamassa lääkäreitä.

Etelä-Pohjanmaallakin lääkäreistä on valmiiksi pulaa.

Lääkäreitä siis lomautetaan samaan aikaan, kun samat lääkärit tekevät ilta- ja ylityötä purkaakseen terveysasemien jonoja. Hyvinvointialue myös ostaa lääkärityövoimaa edelleen.

Verkossa kiersi taannoin väärennetty ilmoitus, jossa etsittiin mukamas Itä-Helsinkiin vuokralääkäriä samalla rahalla kuin mitä Helsinki maksaa sote-johtajalleen.

Ilmoitus oli feikki, mutta mittakaava oli totta. Ulkoistaminen harkiten on eri asia, mutta mikään ei ole yhteiskunnalle yhtä kallista kuin paniikissa kehnoilla ehdoilla hankittu vuokralääkäri.

On myös alueiden säästöohjelmia, joissa luvataan puuttua tällaisiin hätäostoksiin. Hitaasti, kun sopimuksiin on ehkä jo sitouduttu pitkäksi ajaksi.

Yksittäisen potilaan kannalta vuokralääkäri on parempi kuin ei lääkäriä.

Mutta hoidon jatkuvuudella on tutkitusti väliä. Tutun ammattilaisen tai tiimin kanssa vaikeatkin asiat etenevät, alati vaihtuvien ihmisten kanssa seuraa toistoja, sähläystä ja pompottelua.

Pitkin poikin Suomea on toisaalta myös muualla kuin hölmöläisten kylässä keksittyjä esimerkkejä. On vaikka keksitty uudelleen innovaatioita, kuten omalääkäri.

Kirkkonummella on hoksattu nimellä akuuttivastaanotto sellainen vallankumouksellinen ajatus, että jostain voisi saada kiireellisiin mutta yksinkertaisiin asioihin apua joka päivä ilman turhia kommervenkkejä. Jännää, joskus sellaisen nimeksi olisi kelvannut ihan terveysasema.

Outoja nimiä tarvitaan siksi, että on jo niin harvinaista, että joku yrittää korjata perusasioita eikä rikkoa niitä lisää.

Kirjoittaja on HS:n kaupunkitoimituksen toimitussihteeri.

QOSHE - Kolumni| Sote-säästöjä voi tehdä hölmöläisten kylän tyyliin – tai vahingossa järkevästi - Maija Aalto Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Sote-säästöjä voi tehdä hölmöläisten kylän tyyliin – tai vahingossa järkevästi

7 1
02.04.2024

Suomessa lomautetaan lääkäreitä, ja samaan aikaan terveysasemien jonoja puretaan ostamalla kallista vuokratyövoimaa.

Kerrataanpa, miten hölmöläisten peittoa jatketaan.

Jotta pääset lääkäriin terveys­asemalle, et saa olla liian sairas. Joka puolella Suomea esteenä on sekoilua sähköisten järjestelmien kanssa, soittelua edes­takaisin, viikkojen tai kuukausien odottelua.

Odotusaikana sairautesi voi pahentua. Tai päädyt kärvistelemään valmiiksi ruuhkaiseen erikois­sairaan­hoidon päivystykseen.

Sellaista hyvin­vointi­aluetta ei olekaan, joka ei haluaisi korjata tätä sekä eurojen että inhimillisyyden vuoksi.

Miten siis säästöjä käytännössä........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play