Suomessakin pitäisi nähdä ihmiset ihmisinä senkin jälkeen, kun he eivät enää suoriudu kaikesta yksin, kirjoittaa kolumnissaan toimittaja Maija Aalto.
Tokiossa on kuulemma nykyisin sellaisiakin ravintoloita, joihin mennään riemastumaan siitä, ettei saa mitä tilaa. Siis siksi, että kaikilla tarjoilijoilla on muistisairaus.
Muistisairaiden tarjoilijoiden pop up -ravintolat ja kahvilat luotiin alunperin lisäämään tietoisuutta dementiasta kiivaasti ikääntyvässä maassa.
Sitten tajuttiin, että toiminnalla on väliä muistisairaiden itsensä vuoksi. Kaikilla ihmisillä on tarve kokea kuuluvansa jonnekin ja tekevänsä merkityksellisiä asioita.
Suomessa sitä sanotaan osallisuudeksi. Siis juhlapuheissa.
Niiden ulkopuolella enää osittain toimimaan kykenevä ihminen on toiminnan kohde. Aina väärässä paikassa, ongelma.
Muistisairaus pelottaa minua perinnöllisyyssyistä erityisesti, mutta mietin tässä nyt kaikkea muutakin toimintakyvyn rapauttavaa. En siis vanhuutta sillään, omat lumityönsä tekevät teräksiset satavuotiaat eivät ole tässä olennaisia.
Juhlapuheissa kaikkien osittain pärjäävien kohdalla puhutaan kuntoutuksesta, ennaltaehkäisystä, elämän säilymisestä mielekkäänä.
Oikeassa Suomessa säästetään ensimmäisenä siitä, mikä torjuisi isompaa vahinkoa tai pitäisi elämässä kiinni.
Lykätään sitä lonkkaleikkausta, kunnes kävelykyky ehtii lopullisesti rapistua odotellessa. Keksitään fiksulta kuulostavia mutta epämääräisiä uusia sanapareja kuten ”yhteisöllinen asuminen”. Nämä kelpaavat sitten verukkeiksi säästää vanhuksilta.
Yhteisöjä on aidostikin. Niin myös inhimillisyyttä, hyvää hoitoa ja hoivaa. Suomi on pullollaan vaikka mitä senioridiskoa ja jumppaa harmaille panttereille, pieniä syitä elää ja iloita.
Niistä vain otetaan herkästi ensimmäisenä.
Länsi-Uudenmaan massiivisessa säästöohjelmassa tälle vuodelle esimerkiksi esitettiin sellainenkin kuningasidea, että vanhusten päivätoiminnan voi siirtää kokonaan verkkoon.
Poliitikot peruivat ehdotuksen viime tingassa. Jäin miettimään tämän hintalappua: 1,6 miljoonaa. Alle promille alueen toimintamenoista.
Halpaa verrattuna hoivakodin hintaan vuorokaudessa. Halpaa verrattuna kärsimykseen, joka syntyy, kun ihminen ei enää pärjää tuettuna kotona, mutta muuta ei ole tarjota kuin heitteillejättö tai vuorokausien varastointi päivystysosastolla.
En ajattele, että muistisairailla olisi enää velvollisuutta tehdä töitä. Ihmisarvoa ei määritä ihmisen hyödyllisyys.
Mutta jotain opittavaa japanilaisilta olisi. Ei eri ikäluokkien ja eri tavalla toimintakykyisten pitäisi elellä näin, kukin omissa lokeroissaan.
Kirjoittaja on HS:n kaupunkitoimituksen toimitussihteeri.
Kolumni| Tokiossa voi omalla riskillä tilata ruokansa muistisairaalta tarjoilijalta – Suomessa ajatus on mahdoton
5
0
07.01.2024
Suomessakin pitäisi nähdä ihmiset ihmisinä senkin jälkeen, kun he eivät enää suoriudu kaikesta yksin, kirjoittaa kolumnissaan toimittaja Maija Aalto.
Tokiossa on kuulemma nykyisin sellaisiakin ravintoloita, joihin mennään riemastumaan siitä, ettei saa mitä tilaa. Siis siksi, että kaikilla tarjoilijoilla on muistisairaus.
Muistisairaiden tarjoilijoiden pop up -ravintolat ja kahvilat luotiin alunperin lisäämään tietoisuutta dementiasta kiivaasti ikääntyvässä maassa.
Sitten tajuttiin, että toiminnalla on väliä muistisairaiden itsensä vuoksi. Kaikilla ihmisillä on tarve kokea kuuluvansa jonnekin ja tekevänsä merkityksellisiä asioita.
Suomessa sitä sanotaan........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Rami G Khouri
Belen Fernandez
Mort Laitner
Tarik Cyril Amar
Bradley Blankenship
Michael Kwet
