Metsäkeskustelu on ikuisessa jumissa. Selluteollisuus ja luonnonsuojelijat elävät eri maailmoissa.
Ohjaaja Virpi Suutarin tuoreessa dokumenttielokuvassa Havumetsän lapset on kohtaus, johon surkuhupaisalla tavalla tiivistyy suomalaisen metsäkeskustelun työ ja tuska.
Kohtauksessa ryhmä pari- tai kolmekymppisiä Metsäliikkeen aktivisteja vierailee Metsä Groupin Kemin-tehtaalla. Vastapäätä pöydässä istuu tehtaan johtoa ja pr-päällikkö.
Aktivisti kysyy, mitä “luontopositiivinen” Metsä Groupin viestinnässä tarkoittaa. Yhtiön edustaja vastaa, ettei firmalla ole sanalle määritelmää. Eikä kyllä ole muuallakaan, hän kiirehtii lisäämään.
Toinen aktivisti tiedustelee, edistääkö Metsä Group sitä, että monimuotoisuuden turvaaminen muuttuisi liiketoiminnaksi. Vastaus: yhtiö odottelee, että “sääntelykehys kirkastuu”.
Vuorosanat lausutaan ja kuullaan, mutta yhteistä ymmärrystä tai tavoitetta ei ole. Pian toinen osapuoli palaa niittämään petäjiä ja toinen tukkimaan metsäautoteitä mielenosoituksilla.
Keskustelun kaava on säilynyt muuttumattomana vuosikymmenien ajan. Vain metsäyhtiöiden ja luontojärjestöjen nimet vaihtuvat. Vastapuolet eivät kohtaa, koska elävät eri maailmoissa. Molemmissa kasvaa puita, mutta siihen yhtäläisyydet jäävätkin.
HS kertoi hiljattain metsäalalla työskentelevien metsäkäsityksestä. Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijan Jari Parkkisen mielestä kaunis metsä on hyvin hoidettu, helppokulkuinen männikkö.
Tuollaista eivät luonnonsuojelijat pidä metsänä laisinkaan vaan selluteollisuuden tarpeisiin räätälöitynä puupeltona.
Sovinto on kaukana, jos jo käsitteistä tapellaan.
Lähentymistä ei edistä se, että metsäalalla luonnonsuojelijoiden tietämystä perinteisesti vähätellään.
“95 prosenttia vihreiksi itseään kutsuvista ihmisistä ei oikeasti ymmärrä biologiasta ja metsäekologiasta mitään”, metsäasiantuntija Parkkinen sutkaisi HS:n jutussa.
Tästä lienee eri mieltä Havumetsän lapset -elokuvan päähenkilö Ida Korhonen, 24, joka on toiminut ympäristöjärjestöissä 14-vuotiaasta lähtien ja opiskellut metsätieteitä yliopistossa.
Vielä erikoisemman väitteen HS:lle esitti metsäkoneen eli moton kuljettaja Pekka Lipsanen.
Ideologia menee biologian edelle, hän lausui hakkuita kritisoivista.
Aivan kuin motokuskien edustama tehometsätalous olisi jotenkin luonnonmukaista ja irti ideologiasta. Ihan ovat poliittisten aatteiden ohjaamia ne päätökset, joilla Suomi on linjannut metsien käytön avohakkuiden tielle.
Sen seurauksena lähes kaikki Suomen metsät kasvelevat puu- ja paperiteollisuuden palveluksessa. Ja sehän on luonnon monimuotoisuudelle karmea juttu, mistä metsäaktivistit yrittävät sinnikkäästi muistutella.
Myös EU:n tavoite on pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä.
Havumetsän lapsissa eräs aktivisteista rohkaistuu lausumaan Metsä Groupin johtajille, että metsien nykytila ja ajatukset omasta tulevaisuudesta herättävät hänessä masennusta ja kauhua.
Ohjaaja Virpi Suutari puolestaan kertoo, että dokumentin näytöksissä yleisö on itkenyt enemmän kuin koskaan hänen elokuvissaan.
Näytösten jälkeisissä keskusteluissa myös vanhemman polven ihmiset ovat avautuneet kipeistä tunteista metsien käyttöä kohtaan. Siis rivikansalaiset, niin metsänomistajat kuin metsästäjätkin.
Tässä kuussa Suutari jutteli seniori-ikäisen katsojan kanssa Karkkilassa. Nainen kertoi tulleensa elokuviin kenties oppiakseen ymmärtämään luonnonsuojelijoita. Lopputekstien jälkeen hän sanoi, ettei vieläkään käsitä kaikkea, mutta ymmärtää heitä nyt paljon paremmin.
Veikkaanpa, että sellupomojen korviin tunnepuhe kuulostaa vätyksien kitinältä. Sitä tarvitaan kuitenkin lisää, jos metsiä halutaan pelastaa.
Luontokato se vain etenee, ja asiaintila masentaa muitakin kuin aktivisteja.
Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimittaja.
Kolumni| Tehometsätalous ei ole irti ideologiasta, vaikka motokuski niin väittäisi
71
29
25.04.2024
Metsäkeskustelu on ikuisessa jumissa. Selluteollisuus ja luonnonsuojelijat elävät eri maailmoissa.
Ohjaaja Virpi Suutarin tuoreessa dokumenttielokuvassa Havumetsän lapset on kohtaus, johon surkuhupaisalla tavalla tiivistyy suomalaisen metsäkeskustelun työ ja tuska.
Kohtauksessa ryhmä pari- tai kolmekymppisiä Metsäliikkeen aktivisteja vierailee Metsä Groupin Kemin-tehtaalla. Vastapäätä pöydässä istuu tehtaan johtoa ja pr-päällikkö.
Aktivisti kysyy, mitä “luontopositiivinen” Metsä Groupin viestinnässä tarkoittaa. Yhtiön edustaja vastaa, ettei firmalla ole sanalle määritelmää. Eikä kyllä ole muuallakaan, hän kiirehtii lisäämään.
Toinen aktivisti tiedustelee, edistääkö Metsä Group sitä, että monimuotoisuuden turvaaminen muuttuisi liiketoiminnaksi. Vastaus: yhtiö odottelee, että “sääntelykehys kirkastuu”.
Vuorosanat lausutaan ja kuullaan, mutta yhteistä ymmärrystä tai tavoitetta ei ole. Pian toinen osapuoli palaa niittämään........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Rami G Khouri
Mort Laitner
Donald Low
Ali Fathollah-Nejad
