Militaristinen asiantuntijakieli valuu mediasta koko yhteiskuntaan. Vakiintuessaan se pönkittää mielikuvia siitä, keiden henki on suremisen tai toimenpiteiden arvoinen.
”Yksi kuollut palomies Brooklynissä on viiden englantilaisen poliisin arvoinen, jotka ovat 50 kuolleen arabin arvoisia, jotka taas vastaavat 500 kuollutta afrikkalaista.”
Mediatutkija Susan Moellerin kuuluisa esimerkki kuvaa uutisarvon määrittymistä ja sen kautta esiin piirtyviä empatian maantieteellisiä rajoja amerikkalaisesta näkökulmasta. Kun seurataan sotauutisointia yhtäältä Euroopasta ja toisaalta Lähi-idästä, Moellerin kuvaus medialogiikasta pitää kutinsa nykyäänkin: toiset ihmishenget ovat arvokkaampia kuin toiset, ja niiden menetyksistä kerrotaan hyvin eri tavoin – ja tätä pidetään normaalina.
Ukrainassa on kuollut runsaassa kahdessa vuodessa hieman yli 10 000 siviiliä, joista alle 600 on lapsia. Gazassa on seitsemässä kuukaudessa kuollut noin 34 000 ihmistä, joista 70 prosenttia on naisia ja lapsia. Silti suomalaisessa julkisuudessa on oltu enemmän huolissaan Ukrainan sodan uhreista ja Israelin tekojen tuomitseminen on ollut hyvin vaikeaa.
On jossain määrin ymmärrettävää, että naapurin hätä koskettaa meitä enemmän kuin kaukaisemman kärsijän – etäisyys vaikuttaa moraaliimme. Mutta vakiintuneet käsitykset arvokkaan elämän rajoista eri alueilla sekä sodan ja kansainvälisen politiikan lainalaisuuksista elävät syvällä mielissämme.
Kansainvälinen politiikka tulvii tekopyhyyttä, epäpyhiä alliansseja ja järjenvastaisia tottumuksia. Sinnikkään toiston kautta ne ovat jähmettyneet kyseenalaistamattomiksi totuuksiksi ja kriittisen katseen yläpuolelle.
Kansainvälisen politiikan logiikkaa normalisoiva ja väkivallan käyttöä oikeuttava puhetapa lähtee siitä, että vahvimman oikeuden puolustajat nimeävät itsensä tai heidät nimetään realisteiksi. Silloin väkivaltaisen normin kriitikot näyttäytyvät idealisteina – naiiveina ihmisinä, jotka eivät ymmärrä todellisuutta.
Vallitseva puhetapa hyväksyy kansainvälisen politiikan suurvaltajohtoisena verisenä pelinä, jonka pelinappuloita ovat eri tavoin arvotetut ihmiselämät ja jossa toimijoiden mahti mitataan aseiden tuhovoimalla. Tällaisessa puheessa väkivaltaan vastaaminen suuremmalla väkivallalla on paitsi pakko myös kunniakasta ja järkevää. Sodat halutaan estää tuottamalla lisää aseita, ja eskalaatio padotaan vahvistamalla sotilasliittoja.
Tällaista ajattelutapaa noudattaen voidaan toki spekuloida sillä, onko siviilikohteiden ja sairaaloiden pommitus Gazassa ollut ”oikein mitoitettua voimankäyttöä”, mutta siviilien tappamista ei voida selkeästi tuomita. Yhteenotto Lähi-idässä näyttäytyy Suomen lehdistössä jopa erinomaisena uutisena: me saamme turvaksemme tositoimissa testatun ”Daavidin lingon”.
Palestiinalaisia puolustuva mielenosoittaja George Washington -yliopistolla Washingtonissa Yhdysvalloissa. Kuva: Aaron Schwartz / ZUMA
Sotilaallisen liittoutumisen ja arvopohjaisen realismin ajan Suomessa kasvanut ulkopoliittinen liikkumavara tarkoittaa, että kansallinen turvallisuus tulee ensin. Muita arvoja mietitään, elleivät ne sotke omaa turvallisuutta tai loukkaa voimakkaan liittolaisemme liittolaisia.
Mediassa esiintyvien turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden käyttämä kieli keskittyy usein kriisien ja sodan strategisiin, taktisiin ja operatiivisiin ulottuvuuksiin. Tutkija Carol Cohn puhuu ”teknostrategisesta” kielenkäytöstä. Monien tutkijoiden ja muiden kommentaattorien käyttämä kieli lainaakin usein varsin suoraan puolustusjargonia, jossa ikäviltä kuulostavat asiat – kuolema, tappaminen ja väkivalta – etäännytetään ja kuorrutetaan kaunistelevilla kiertoilmauksilla. Puhutaan suorituskyvyistä, kyvykkyyksistä, toimintaympäristöstä, sotilasliitosta arvoyhteisönä ja ydinaseista turvallisuuden takaajina.
Tietynlainen tapa puhua turvallisuudesta on myös julkisuudessa operoiville asiantuntijoille turvallista. Yksiäänisen konsensuksen nimeen vannovassa turvallisuuspoliittisessa ilmapiirissä tukeutuminen armeijan jargoniin ja sotaa etäännyttävään puhetapaan tuo turvallisuuspoliittista uskottavuutta. Totutusta puhetavasta irrottautuminen vaatii rohkeutta ja voi olla jopa ammatillinen riski.
Sotakieli militarisoi mieliämme. Militaristinen asiantuntijakieli valuu mediasta koko yhteiskuntaan. Vakiintuessaan se pönkittää mielikuvia siitä, keiden henki on suremisen tai toimenpiteiden arvoinen.
Median ammattilaistenkin on hyvä pitää mielessä, että sodasta käytettävät sanat ovat poliittisia valintoja. Yhteiskunnan syvenevä militarisoituminen vie tilaa avoimelta ja moniääniseltä keskustelulta – ja voi kaventaa näin ollen myös vapaan median journalistista liikkumavaraa.
Noora Kotilainen on yliopistotutkija Helsingin yliopistossa. Hän on Koneen säätiön rahoittaman hankkeen ”Sotilaallisen vallan kieli suomalaisessa demokratiassa” johtaja.
Media| Kansainvälinen politiikka tulvii tekopyhyyttä, ja sinnikäs toisto nostaa sen kritiikin yläpuolelle
10
76
21.04.2024
Militaristinen asiantuntijakieli valuu mediasta koko yhteiskuntaan. Vakiintuessaan se pönkittää mielikuvia siitä, keiden henki on suremisen tai toimenpiteiden arvoinen.
”Yksi kuollut palomies Brooklynissä on viiden englantilaisen poliisin arvoinen, jotka ovat 50 kuolleen arabin arvoisia, jotka taas vastaavat 500 kuollutta afrikkalaista.”
Mediatutkija Susan Moellerin kuuluisa esimerkki kuvaa uutisarvon määrittymistä ja sen kautta esiin piirtyviä empatian maantieteellisiä rajoja amerikkalaisesta näkökulmasta. Kun seurataan sotauutisointia yhtäältä Euroopasta ja toisaalta Lähi-idästä, Moellerin kuvaus medialogiikasta pitää kutinsa nykyäänkin: toiset ihmishenget ovat arvokkaampia kuin toiset, ja niiden menetyksistä kerrotaan hyvin eri tavoin – ja tätä pidetään normaalina.
Ukrainassa on kuollut runsaassa kahdessa vuodessa hieman yli 10 000 siviiliä, joista alle 600 on lapsia. Gazassa on seitsemässä kuukaudessa kuollut noin 34 000 ihmistä, joista 70 prosenttia on naisia ja lapsia. Silti suomalaisessa julkisuudessa on oltu enemmän huolissaan Ukrainan sodan uhreista ja Israelin tekojen tuomitseminen on ollut hyvin vaikeaa.
On jossain määrin ymmärrettävää, että naapurin hätä koskettaa........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Mort Laitner
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
