Jos mikään ei koskaan peity unohduksen sumuun, elämme armotonta aikaa, kirjoittaa Riku Rantala kolumnissaan.

Tuiman näköinen, harteikas mies nykäisi hihastani Jakomäen ostarilla. ”Mä oonkin etsinyt sua.”

Mitähän tällä kertaa, mietin. Asioin Jakiksessa viikoittain, ja koska lärvini on televisiosta tuttu, kauppareissuilla sattuu usein mielen­kiintoisia kohtaamisia.

”Sä kirjoitit musta lehteen yli 20 vuotta sitten. Voisko mun nimen saada jotenkin poistettua siitä”, mies – kutsuttakoon häntä Pauliksi – tiedusteli.

Äkkiä muistin tapauksen.

Olin tosiaan kirjoittanut hänestä uutisen kauan sitten, kun olin tämän lehden rikostoimittaja. Kaveriporukka oli keksinyt tuoda Baltiasta Suomeen amfetamiinia, jäänyt melko pian kiinni ja tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin törkeästä huumausainerikoksesta.

Erikoista jutussa oli se, että miehillä ei ollut rikollista taustaa. Koska tuomiot olivat pitkiä ja tapaus poikkeuksellinen, myös heidän nimensä julkaistiin uutisessa.

”Mä vapauduin 18 vuotta sitten enkä oo tehnyt mitään rikoksia sen jälkeen”, Pauli sanoi. ”Mutta tää vanha uutinen tulee edelleen Google-haussa vastaan.”

Mietin, että lainkäytön näkökulmasta Pauli on tosiaankin tekonsa sovittanut – noin vanha tuomio ei enää näy edes rikosrekisterissä.

Pauli kertoi, että hänen työnantajansa – iso kansainvälinen yritys – on joutunut selittelemään hakutulosta asiakkaille. Poikansa futisjoukkueen huoltajaksikaan häntä ei oltu hyväksytty, kun joku vanhemmista oli löytänyt uutisen.

Lupasin kysyä nimen poistamista päätoimittajalta vaikka arvelinkin, että pyyntöön ei suostuttaisi: Julkisen sanan neuvosto on linjannut, että ”tiedotusvälineiden verkossa julkaisemat sisällöt ovat historiaa, johon ei pidä puuttua kuin erityisen painavista syistä”.

Päätoimittaja tarkensi minulle, että painaviksi syiksi on voitu katsoa esimerkiksi jutusta aiheutuva selkeä turvallisuushaitta tai se, että tekijä on ollut alaikäinen. Näin Paulin nimeä ei uutisarkistosta poistettu.

Lopulta Paulin ongelma ei oikeastaan ole uutisarkisto vaan hakukoneen kattavuus. Seuraavaksi Paulin on siis yritettävä saada Google poistamaan hänen nimensä hakutuloksistaan EU:n ”oikeus tulla unohdetuksi” -periaatteen mukaan.

Sekään ei ole helppoa, sillä Google ei kerro, millä perusteella se päätöksensä tekee.

Olen julkisuusperiaatteen vankka kannattaja. En kuitenkaan ymmärrä, kenen etua palvelee se, että yli 20 vuotta vanhat, tavallisen kansalaisen tekemät ja jo sovitetut virheet ovat kaikkien löydettävissä kaiken aikaa.

Jos mikään ei koskaan peity unohduksen sumuun, elämme armotonta aikaa.

Kirjoittaja on tv-tuottaja, tietokirjailija ja entinen rikostoimittaja.

QOSHE - Kolumni| Internet ei unohda, ja joidenkin kohdalla se voi tuntua kohtuuttomalta - Riku Rantala
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Internet ei unohda, ja joidenkin kohdalla se voi tuntua kohtuuttomalta

17 1
14.12.2023

Jos mikään ei koskaan peity unohduksen sumuun, elämme armotonta aikaa, kirjoittaa Riku Rantala kolumnissaan.

Tuiman näköinen, harteikas mies nykäisi hihastani Jakomäen ostarilla. ”Mä oonkin etsinyt sua.”

Mitähän tällä kertaa, mietin. Asioin Jakiksessa viikoittain, ja koska lärvini on televisiosta tuttu, kauppareissuilla sattuu usein mielen­kiintoisia kohtaamisia.

”Sä kirjoitit musta lehteen yli 20 vuotta sitten. Voisko mun nimen saada jotenkin poistettua siitä”, mies – kutsuttakoon häntä Pauliksi – tiedusteli.

Äkkiä muistin tapauksen.

Olin tosiaan kirjoittanut hänestä uutisen kauan sitten, kun olin tämän lehden rikostoimittaja. Kaveriporukka oli........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play