En voinut olla miettimättä, voisiko tällaista kokea Suomessa, kirjoittaa Riku Rantala kolumnissaan.

Rajansa ruumiinkulttuurillakin, ajattelin, kun hikoilin viidettä päivää futisjunnujen kanssa katalonialaisessa urheilukeskuksessa.

Kentän laidalla kaivoin karttasovelluksen esiin ja tutkin lähialueita. Katse kiinnittyi viinipullon kyljestä tuttuun paikannimeen: Priorat. Se on yksi maailman arvostetuimmista viininviljelyalueista.

Yksi nimi erottui: Clos Alkio. Kiitos internetin, pian puhelimeen vastasikin suomalainen Mikko Alkio, joka toivotti tervetulleeksi vaikka heti. Anoin välittömästi iltalomaa, ja pian nousimme Välimeren rannalta ylös vuorille, Gratallopsin idylliseen, lähes 800-vuotiaaseen kylään.

Illasta tuli turboahdettu tutustumisretki katalaanikulttuuriin, viininviljelyn ja makuelämysten maailmaan. Alkio viljelee tilallaan viinejä, joita maistelimme ensin pääkallopaikalla kellarissa ja sitten paikallisten juustojen ja pateiden kera viihtyisässä kortteliravintolassa.

Nälkä kasvaa juodessa. Paria päivää myöhemmin löysin itseni Barcelonan läheltä Penedèsistä, Cava-kuohuviinin kehdosta.

Sieltäkin löytyi suomalaisväriä: vuosia Suomessa asunut David Pau tulkitsi meille Pares Baltan luomutilan filosofiaa ehdalla Rovaniemen aksentilla.

Maistelimme puna- ja valkoviinejä, oranssia natuviiniä ja tietysti cavaa – ja ihailimme Foixin luonnonpuistoa, joka villiyrtteineen, mehiläisineen ja lampaineen tekee tilan tuotteista poikkeuksellisen maukkaita.

En voinut olla miettimättä: voisiko tällaista kokea Suomessa?

Kotiin palattua kaadoin siis lasiin xarelloa ja katselin juomakulttuuriin erikoistuneen toimittajan ja opettajan Aniko Lehtisen verkkoluentoa.

Juuri juomamatkailua pidetään suurena mahdollisuutena matkailualueille ja yrityksille: siinä yhdistyvät paikallinen kulttuuri, historia ja elämäntavat. Vaikkapa skottilaiset viskitislaamot tai Guinnessin panimo Dublinissa ovat olleet maailmanluokan matkailuilmiöitä jo vuosikymmeniä.

Melkein itketti, kun Lehtinen muistutti, että Suomessa on ollut ylipäänsä mahdollista ostaa olutta suoraan pienpanimosta vasta viisi vuotta. Tisleitä ei vieläkään – kiitos päihdevammautuneen lainsäädäntömme.

Mutta se ilahdutti, että kaikesta huolimatta ympäri maata ponnistaa monia uutteria yrittäjiä.

Lehtinen valisti kuulijoita muun muassa Kukkolankosken siiasta ja torniolaisesta oluesta, Kyrön tislaamon vierailukeskuksesta Pohjanmaalla sekä Takatalon & Tompurin maatilamatkailun ja palkitun oluen yhdistelmästä Virolahdella.

Näin pikkujouluaikana soisi, että suomalaiset yritykset ja yksityishenkilöt panostaisivat kotimaiseen juomamatkailuun, jossa laatu korvaa määrän ja Katalonia tavoitetaan kulttuuriselta etumatkaltaan – kolpakko ja koristelautanen kerrallaan.

Kirjoittaja on syömäri ja vähän juomarikin: kulttuurimatkailuun erikoistunut toimittaja, kirjailija ja tv-tuottaja.