Sukupuoli on meistä monelle tärkeä osa omaa identiteettiä, mutta sitä ei tarvitse ihan joka yhteydessä hieroa naamaan.
Nuori sukupolvi on jälleen edelläkävijä. Kyky sanoittaa sukupuolen moninaisuutta ja ilmaista vapaasti omaa sukupuolisuuttaan on jotain, jonka edessä voin vain mykistyä ihailusta.
Mykistyminen olisikin joskus paras vaihtoehto, sen sijaan että väärin- ja turhaansukupuolitan. Eipä siitä kauan ole, kun sanoin “mitä mies” ihmiselle, joka ei ollut mies. Tähänkin tilanteeseen nuorisolla on ollut opettaa nerokas ratkaisumalli: pyysin anteeksi.
Kun itse aikoinaan sain lapsen, pidin huolta siitä, etten vaatetuksella ilmaise hänen sukupuoltaan, vaan hän saa kohdata maailman ihan vain ihmisenä. Pyrin käyttämään lapsesta sukupuolineutraalia sanastoa ja myös välttämään muiden ihmisten tarpeetonta sedittelyä ja tädittelyä. Varjelin häntä stereotypioita vahvistavalta viihteeltä.
Olen opettelemalla opetellut sukupuolineutraalia sanastoa esihenkilöistä puolisoihin ja vanhempiin, sillä vaihtoehtoja on. Sukupuoli on meistä monelle tärkeä osa omaa identiteettiä, mutta sitä ei tarvitse ihan joka yhteydessä hieroa naamaan.
Feminismille oli 1990-luvulla tyypillistä korostaa kaikkien olevan sukupuolesta riippumatta ihmisiä. Itse en kokenut sukupuoleni selittävän, kuka ja millainen olen. Pikemminkin tunsin oloni kiusaantuneeksi, jos minut liitettiin naisten joukkoon. Seksuaalisessa häirinnässä ärsytti eniten se, että minut nähtiin niissä tilanteissa ensisijaisesti sukupuoleni edustajana, ei minuna.
Innostuin 1990-luvun puolivälissä myös postgender-ajattelusta, jossa nähtiin sukupuoli jatkumona eikä binäärinä eli jakona naisiin ja miehiin. Sille oli jo silloin tieteellistä pohjaa. Samoihin aikoihin lähdin edistämään seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja törmäsin myös sukupuolivähemmistöihin, joille sukupuolen tunnustaminen ja korostaminen oli tärkeää.
Useimmille tuntemilleni ihmisille sukupuolen moninaisuus oli kuitenkin uutta ja radikaalia ajattelua. Kun ensimmäisen kerran kirjoitin sukupuolivähemmistöjen oikeuksista 1990-luvun lopulla, minulta kysyttiin, olinko jotenkin sotkenut asiat. Että luulinko, etteivät lesbot ja homot ole naisia ja miehiä.
Sukupuolen ilmaisunvapauden suhteen pojat ovat tehneet vallankumouksen. Verrattuna oman sukupolveni samasta puusta veistettyihin malleihin nykynuoret keikaroivat tyylien kirjolla. Perinteiseen maskuliiniseen asuun voidaan liittää tyylikkäitä helmiä, kalliita hajusteita ja punaista kynsilakkaa. Hame ei välttämättä viesti sukupuolesta yhtään sen enempää kuin housutkaan.
Vaikka olen vuosikymmenet opetellut pois kohtaamieni ihmisten sukupuolittamisesta, mieli yrittää tehdä sitä silti. Jään usein nuorten edessä pohtimaan, että mihinköhän sukupuoleen häntä on alun perin kasvatettu ja mitenköhän hän nyt oman sukupuolensa kokee. On niin kova tarve kategorisoida. Silloin pitäisi esittää itselleen kysymys: mihin ihmeeseen minä sitä tietoa tarvitsen?
Toki sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen vaatii sukupuolitettua tietoa. On tiedettävä, miten perhevapaat ja työtehtävät jakautuvat, mikä on miesten ja naisten välinen palkkaero. Yksilöiden sukupuolittaminen arjessa on sitten asia erikseen.
Mukava taksikuski oli kysynyt ystävältäni, että mitä se Rosa Meriläinen oli oikein lapsestaan televisiossa sanonut, että oliko se muunsukupuolinen vai mikä. Ystäväni oli kertonut lapseni toivoneen, että häntä ei sukupuoliteta. Että hän on Frans, ihminen. Tämän toiveen harmaahiuksinen taksikuski oli heti ymmärtänyt. “Ihminen, ei sen kummempaa”, hän oli kiteyttänyt.
Useimmat meistä ovat suvaitsevaisia ja halukkaita oppimaan uutta. Harva haluaa tahallaan loukata toisia. Joskus puhumme kömpelömmin ja aremmin, opetellessamme uusia ajatuksia ja käsitteitä. Ja tuota pikaa, sukupolvien kuluessa, huomaamme muutoksen muuttuneen itsestäänselvyydeksi.
Kirjoittaja on kirjailija.
Kolumni| Nuoriso purkaa sukupuolinormeja
9
22
26.03.2024
Sukupuoli on meistä monelle tärkeä osa omaa identiteettiä, mutta sitä ei tarvitse ihan joka yhteydessä hieroa naamaan.
Nuori sukupolvi on jälleen edelläkävijä. Kyky sanoittaa sukupuolen moninaisuutta ja ilmaista vapaasti omaa sukupuolisuuttaan on jotain, jonka edessä voin vain mykistyä ihailusta.
Mykistyminen olisikin joskus paras vaihtoehto, sen sijaan että väärin- ja turhaansukupuolitan. Eipä siitä kauan ole, kun sanoin “mitä mies” ihmiselle, joka ei ollut mies. Tähänkin tilanteeseen nuorisolla on ollut opettaa nerokas ratkaisumalli: pyysin anteeksi.
Kun itse aikoinaan sain lapsen, pidin huolta siitä, etten vaatetuksella ilmaise hänen sukupuoltaan, vaan hän saa kohdata maailman ihan vain ihmisenä. Pyrin käyttämään lapsesta sukupuolineutraalia sanastoa ja myös välttämään muiden ihmisten tarpeetonta sedittelyä ja tädittelyä. Varjelin häntä stereotypioita vahvistavalta viihteeltä.
Olen opettelemalla opetellut sukupuolineutraalia........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Rami G Khouri
Mort Laitner
Donald Low
Ali Fathollah-Nejad
