Yhteiskunta toimii, jos apua tarvitsevaa autetaan. Ammatti­hoitajia ei riitä, omaiset uupuvat, kaikilla ei edes ole omaisia, eikä hoivaa voi jättää vain naisten hommaksi. Hoiva on oleva ihmis­velvollisuus. Hoiva on jaettava.

Väestöllinen huoltosuhde eli alle 15-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrä suhteessa työikäisiin kertoo hoiva­kriisistä. Väestö­ennusteiden mukaan lasten määrä vähenee ja vanhusten määrä kasvaa edelleen. Siksi vanhusten hoivasta tulee yhteinen asiamme. Inhimillisyys vaatii meitä kaikkia pitämään huolen ikääntyvien elämän­laadusta ja ylipäänsä avaamaan silmämme hoivan tarpeelle ympärillämme. Palvelut eivät yksin voi taata ihmisarvoista elämää.

Piispa Mari Leppänen kertoo kauniissa kirjassaan Kuulun tähän maisemaan tarinan kohtaamastaan itsellisesti asuvasta vanhuksesta, jonka kanssa hän oli pysähtynyt jutulle. Kävi ilmi, että vanhus pärjäili naapurien ystävällisen avun ansiosta. Hän oli pyytänyt piispaa tulemaan toistekin: vanhuksella oli penkki, jolla on hyvä istua vierekkäin.

Jos näet tällaisen penkin, istu sille.

Ikäihmisten yksinäisyys on yksi suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkuista. Yksinäisyys voi johtua myös henkilökohtaisista ominaisuuksista ja valinnoista, mutta sitä ei voi ratkaista yksin. Tunnen suurta kiitollisuutta kaikkia järjestöjen vapaaehtoisia kohtaan, jotka tarjoutuvat ystäväksi yksinäiselle. Osallistuvat niiden saattohoitoon, joilla ei ole omaisia. Ovat ihmisiä ihmiselle, niin kuin meidän kaikkien tulisi olla.

Tahar Ben Jellounin vaikuttavassa pienoisromaanissa Tyyntä Tangerissa sairas ja katkera vanhus muistelee elämänsä ihmisiä ja on tyytymätön heihin kaikkiin. Lukija ei voi olla huomaamatta, että minäkertoja on perin ikävä ihminen, joka on jäänyt yksinäiseksi aivan omasta syystään. Ja siten lukija arvostaa vielä enemmän niitä kertomuksen ihmisiä, jotka antavat kiukkuiselle vanhalle miehelle hoivaa ja inhimillistä lämpöä.

Meidän kaikkien tulisi muistaa, että aina ei ole kyse meistä ja meidän tunteistamme, vaan toisista ihmisistä ja siitä, mitä voimme heille antaa. Viimeistään nelikymppisenä jokaisen olisi hyvä havahtua ymmärtämään, että olemme täällä toisiamme varten.

Me kaikki olemme omalla tavallamme ja eri elämänvaiheissa tarvitsevia. Se on ihmisen osa. Etenkin vanhempien sukupolvien ihmiset julistavat, etteivät he halua vanhana olla vaivaksi kenellekään, saati omille lapsilleen. Pahoittelen: asennetta on muutettava. Me kaikki olemme väistämättä toisillemme avuksi ja vaivaksi. Siinä ei ole mitään pahaa.

Hyvinvointivaltio ei voi antaa lupausta, että nuorempien sukupolvien ei tarvitse hoivata edellisiä sukupolvia. Rahat ja hoitajat eivät riitä, sillä lujaa ammatillista osaamista vaativan hoivan tarve kasvaa sekin. Tulemme tarvitsemaan hellyyttä ja merkityksellisiä kohtaamisia elämämme loppuun asti. Hellyys on ihmisen supervoima, jota sietää vaalia.

Perheessämme käytiin tovi sitten arvokeskustelu. Tulimme johtopäätökseen, että arvojemme mukaista on tarvittaessa muuttaa yhteen hoivaa tarvitsevan vanhemman sukulaisen kanssa. Ylisukupolvinen asuminen vaatii toki kaikilta osapuolilta joustamista ja mukautumista. Ne ovat muutenkin tarpeen, jotta osaa olla hyvä kanssakansalainen toisille.

Kysyn myös kaikilta, jotka eivät halua olla vaivaksi: Mistä se johtuu? Onko hoiva ja huolenpito vähäarvoista tai vastenmielistä? Onko alempiarvoista tulla hoidetuksi, vai onko vastavuoroisen hoivaamisen velvoite ikävä totuus, jota ei halua ajatella? Oletko aivan varma, että haluat ajatella hoivasta niin kuin ajattelet?

Kyse on arvoista. Minä valitsen hoivan.

Kirjoittaja on kirjailija.

QOSHE - Kolumni| Suomi on vanhainkoti, jossa sinä olet töissä - Rosa Meriläinen
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Suomi on vanhainkoti, jossa sinä olet töissä

7 3
21.11.2023

Yhteiskunta toimii, jos apua tarvitsevaa autetaan. Ammatti­hoitajia ei riitä, omaiset uupuvat, kaikilla ei edes ole omaisia, eikä hoivaa voi jättää vain naisten hommaksi. Hoiva on oleva ihmis­velvollisuus. Hoiva on jaettava.

Väestöllinen huoltosuhde eli alle 15-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrä suhteessa työikäisiin kertoo hoiva­kriisistä. Väestö­ennusteiden mukaan lasten määrä vähenee ja vanhusten määrä kasvaa edelleen. Siksi vanhusten hoivasta tulee yhteinen asiamme. Inhimillisyys vaatii meitä kaikkia pitämään huolen ikääntyvien elämän­laadusta ja ylipäänsä avaamaan silmämme hoivan tarpeelle ympärillämme. Palvelut eivät yksin voi taata ihmisarvoista elämää.

Piispa Mari Leppänen kertoo kauniissa kirjassaan Kuulun tähän maisemaan tarinan kohtaamastaan itsellisesti asuvasta vanhuksesta, jonka kanssa hän oli pysähtynyt jutulle. Kävi ilmi, että vanhus pärjäili naapurien........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play