Laitaoikeiston nousu ympäri Eurooppaa on saanut aborttioikeuden puolustajat liikkeelle. Abortista halutaan perusoikeus.

Euroopan parlamentti hyväksyi tässä kuussa symbolisen päätös­lauselman, jonka mukaan aborttioikeus pitäisi ottaa osaksi EU:n perusoikeus­kirjaa.

Ranska on edellä. Maaliskuussa Ranskasta tuli maailman ensimmäinen maa, jossa aborttioikeus on kirjattu perustuslakiin.

Puolassa vaihtui viime vuonna valta pitkälti siitä syystä, kun aborttikieltoa vastustaneet nuoret ja naiset lähtivät uurnille ennätysvilkkaasti ja äänestivät kansalliskonservatiivit vallasta.

Saksassa asiantuntijaryhmä esittää ikivanhan aborttikiellon poistamista laista ja vapaata aborttioikeutta 12 ensimmäisen raskausviikon aikana. Abortti on teknisesti Saksassa laiton vaikkakin mahdollinen.

Aborttioikeuden turvaamiseen on tullut uudenlainen kiire, sillä arvokonservatiiviset laitaoikeistopuolueet ovat nousussa eri puolilla Eurooppaa.

Moni Euroopan laitaoikeistopuolueista olisi valmis rajoittamaan aborttioikeutta.

Esimerkit maailmalta näyttävät, miten katoavaista myös kerran jo saavutettu lisääntymisterveys voi olla.

Yhdysvalloissa korkein oikeus kumosi laajan abortti­oikeuden vuonna 2022. Puolassa perustuslakituomioistuin kiristi jo ennestään tiukkaa aborttilakia vuonna 2020.

Italiassa hyväksyttiin juuri uudistus, joka sallii abortinvastustajien marssimisen aborttiklinikoille.

Unkarissa naisten pitää käydä lääkärissä toteamassa sikiön elintoiminnot, kuten sydänäänet, ennen kuin abortti on sallittu.

Puolan esimerkki osoittaa, ettei tiukka aborttikielto estä abortteja vaan tekee niistä vaikeita ja pahimmillaan hengenvaarallisia.

Kävin aiemmin tässä kuussa puolalaisaktivisti Karolina Gierszewskan luona. Hän kertoo puolalaisnaisille sosiaalisessa mediassa, mitä kautta he voivat tilata ulkomailta aborttipillerit.

Naiset lähettävät hänelle kuvia verisistä terveyssiteistä, koska haluavat varmistaa onko veren mukana tullut materiaali abortoitu sikiö. Naisten on tehtävä tämä keskenään kotisohvilla somettaen, koska julkinen terveydenhuolto ei auta.

Kuvio on naisille kammottava, mutta siinä piilee myös vaara naisten oikeuksia polkeville poliitikoille. Naisten on pakko olla aktiivisia, koska yhteiskunta ei auta tässä kysymyksessä.

Puolassa vanha valta kaatui siihen, että heidän omat kieltonsa saivat naiset liikkeelle.

Sama ilmiö kytee Euroopan tasolla. Tällä viikolla aletaan kerätä nimiä EU-kansalaisaloitteeseen. Tavoite on saada turvallinen aborttioikeus koko unionin alueelle.

Kirjoittaja on HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja.

QOSHE - Kolumni| Abortista tuli ratkaiseva kysymys myös Euroopassa - Suvi Turtiainen Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Abortista tuli ratkaiseva kysymys myös Euroopassa

14 6
21.04.2024

Laitaoikeiston nousu ympäri Eurooppaa on saanut aborttioikeuden puolustajat liikkeelle. Abortista halutaan perusoikeus.

Euroopan parlamentti hyväksyi tässä kuussa symbolisen päätös­lauselman, jonka mukaan aborttioikeus pitäisi ottaa osaksi EU:n perusoikeus­kirjaa.

Ranska on edellä. Maaliskuussa Ranskasta tuli maailman ensimmäinen maa, jossa aborttioikeus on kirjattu perustuslakiin.

Puolassa vaihtui viime vuonna valta pitkälti siitä syystä, kun aborttikieltoa vastustaneet nuoret ja naiset lähtivät uurnille ennätysvilkkaasti ja äänestivät kansalliskonservatiivit vallasta.

Saksassa asiantuntijaryhmä esittää........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play