Yli 50-vuotiaiden ikäsyrjintä työmarkkinoilla on noussut puheenaiheeksi. Julkisuudessa on jaettu tarinoita, joissa yli 50-vuotiaat on sivuutettu rekrytointiprosesseissa pelkästään iän perusteella – tai ainakin näin on koettu.

Entäpä jos vika ei olekaan työnhakijoiden iässä tai edes rekrytoijien asenteissa, vaan niissä työpaikoissa, joita yli 50-vuotiaat hakevat? Keskipalkkaisen työn katoaminen on ilmiö, jonka kaikkia seurauksia ei ole mielestäni täysin hahmotettu.

Työmarkkinoiden rakenne on muuttunut tiimalasiksi, jonka vyötärö kapenee kapenemistaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että teknologisen kehityksen myötä tarve työvoimalle jakautuu yhä enemmän matala- ja korkeapalkkaisten töiden välille jättäen keskipalkkaiset ammatit puristuksiin. Samaan aikaan esimerkiksi palveluammateissa, teollisuuden osaajista ja logistiikka-alalla raportoidaan työvoimapulaa, kun ylitarjontaa hakijoista on asiantuntijatehtävissä.

Juuri tiimalasin tiukalle vyötärölle asettuu useimmin se työtehtävä, jota uratikkaillaan keskijohtoon edennyt ja toimistopöydän ääreen asettunut 50-vuotias työntekijä hakee. Sitä samaa tehtävää hakee myös työuransa alkuvaiheissa oleva akateemisesti koulutettu nuori tähytessään kohti korkeapalkkaisia asiantuntijatehtäviä. Näissä tehtävissä kilpailu työpaikoista on kovaa. Jos yli 50-vuotiaat kokevat työllistymisensä hankalaksi, niin samaa kertovat myös työuraansa aloittelevat nuoret. Yhtä työpaikkaa kohti on helposti satoja päteviä hakijoita, joista kaikki rannalle jääneet joutuvat pettymään.

Olemme edelleen jäljessä muita Pohjoismaita työllisyysasteessa ja tämä koskee erityisesti ikääntyneempiä työntekijöitä. Työmarkkinoiden murrosta ei kuitenkaan selätetä vain asenteita korjaamalla. Nyt tarvitaan tulevaisuustarkkaavaisuutta niin työntekijöiltä kuin työnantajiltakin, jotta siirtyminen vähenevistä työtehtävistä uusille osaamisalueille tapahtuisi sulavasti. Yhteiskunnalta sopii odottaa toimivia koulutus- ja uudelleenkouluttautumismalleja. Toimivat ratkaisut löydetään yhteistyössä, kunhan haasteet tunnustetaan. Hyvinvointiyhteiskuntamme tarvitsee meidän kaikkien työpanosta ikään katsomatta.

Kirjoittaja on Perheyritysten liiton toimitusjohtaja.