Viimeiset vuodet ovat olleet täynnä huolta – ilmastohuolta, kulkutautihuolta, kouluhuolta, terveydenhuoltohuolta, sähköhuolta, rahahuolta, huolta nuorista ja huolta turvallisuudesta. Huolesta on tullut pysyvä olotila. Puheissa toistuu oletus huonommasta huomisesta. Vastuullinen ihminen on alati huolissaan. Maailman todellinen tila tulee tiedostaa ja kaikkea arvioida kriittisesti. Mutta missä kohtaa kriittinen arvio muuttuu kauhisteluksi tai tiedostavuus toivottomuudeksi?

Kun elettiin aikaa, jolloin saarnastuolista jyristiin kansalle kauhukuvia, ihmisten pelottelulla pyrittiin saamaan synnintunto heräämään. Ihmisen tuli ymmärtää oma huonommuutensa, heikkoutensa ja keskeneräisyytensä – syntisyytensä kuten kirkossa sanotaan.

Pappien kovissa saarnoissa oli jotain samaa, mihin nykyisellä vastuullisuudella pyritään. Silmiä ei saa sulkea surkeudelta ja maailman kauhuja tulee katsoa kohti. Meidän pitää ymmärtää vastuumme ja se, että olemme siinä epäonnistuneet. Tekojemme tähden luvassa on tukala ja tuskainen loppu.

Entisten aikojen maailmanlopunjulistajat erosivat nykyisestä huolipuheesta siinä, että he tarjosivat tuomion lisäksi lopulta myös pelastusta – lakia seurasi viimein evankeliumi. Kun ihminen oli painettu pieneksi ja ajettu nurkkaan, ojennettiin auttava käsi ja luvattiin taivaasta lahjana laskeutuva Pelastaja, joka antaa virheet anteeksi ja sovittaa synnit. Nykyisessä huolipuheessa tarjolla on usein pelkkää lakia, evankeliumi puuttuu. Huolen perään tulee uusi huoli ja kauhut seuraavat toisiaan. Usein tuntuu sanottavan, että mitään ei ole enää tehtävissä ja kaikki on välttämättömästi pilalla.

Kirkon kokemuksella voi sanoa, että jos synnin saarnaaminen kasvaa armahduksen lupausta suuremmaksi, seuraa siitä ainoastaan huonoja asioita. Ihminen turtuu, luovuttaa, lopettaa ja sopeutuu. Kun toivo puuttuu, ei ole tahtoa edes yrittää.

Jaksaakseen ihmisen tulee kuulla enemmän evankeliumia kuin lakia. Monen elämä on jo valmiiksi helvettiä ilman, että sillä tarvitsee erityisesti pelotella – ajallisesti tai iankaikkisesti. Tarvitsemme huoliluetteloja enemmän puhetta siitä, kuinka kaikki muuttuu vielä kerran paremmaksi ja tulevaisuus on hyvä.

Kirjoittaja on Helsingin hiippakunnan piispa.