Suuret ikäluokat alkavat hyvin pian tarvita hoivaa, eikä meillä ole riittävästi sen paremmin hoivapaikkoja kuin hoitajiakaan. Hyvin todennäköisesti omaisten vastuu hoidosta kasvaa huomattavasti, kirjoittaa erikoistoimittaja Heidi Hagelin.
Ihmisten avuntarve kasvaa usein 80 ikävuoden jälkeen. Suurista ikäluokista ensimmäiset tulevat tuohon ikään vuonna 2026. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Muistan uutisen tammikuulta 2019 ja sen lukemista seuranneen häpeilevän helpotuksen tunteen – onneksi ei ole vielä kyse omista vanhemmista. Elettiin vanhusten hoivakriisin kuumimpia hetkiä. Media täyttyi toinen toistaan karmivimmista yksityiskohdista, miten huonoa hoito hoivakodeissa oli.
Oman tuntemukseni aiheutti juttu, jossa mainittiin hoivakodin seinällä olleesta ohjeesta. Siinä sanottiin, että jos asukas putoaa sängystä yöaikaan kello 5–7 välillä, yöpartiota ei soiteta apuun, vaan asukas peitellään lattialle. Aamuvuoroon tulevan hoitajan kanssa hänet sitten nostetaan takaisin sänkyyn.
Ajattelin, että haluan mieluummin itse soiton kello 5 ja lähteä nostamaan omia vanhempiani sänkyyn kuin että he makaavat lattialla.
Edessä olivat kevään 2019 eduskuntavaalit, ja hoivakriisi täytti vaalikeskustelut. Opposition kansanedustaja Krista Kiuru (sd) sanoi, että on muutaman tunnin homma laittaa hoitajamitoitus lakiin. Vaalien jälkeen ministeri Kiuru huomasi, että työ on huomattavasti isompi.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus kirjasi vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan liittyvän henkilöstömitoituksen lakiin. Se kiristyi aseteittain. Ongelma oli – ja on edelleen – ettei hoitajia ollut.
Pahimmillaan vanhuspalvelun yksiköt pitivät asiakaspaikkoja tyhjinä, koska hoitajia ei riittänyt mitoituksen vaatimusten mukaan. Huonokuntoiset vanhukset hakivat apua päivystyksestä, jolloin ne ruuhkautuivat entistä pahemmin.
Hyvinvointialueet keksivät säästökeinon ja tavan kiertää mitoitusta. Ne alkoivat perustaa yhteisöllisen asumisen paikkoja, koska niitä hoitajamitoitus ei koskenut. Yhteisöllinen asuminen tarkoittaa, että iäkkäät kootaan asumaan samaan taloon omiin asuntoihinsa, ja he saavat sinne tarvittaessa apua kotihoidon tai muiden tukipalveluiden kautta. Edellytys on, että tarjolla on sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa.
Käytännön arki on monen kokemuksen mukaan jotain ihan muuta.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus päätti tällä viikolla kehysriihessä keventää hoitajamitoitusta. Hoitajamitoitus ei koskaan ehtinyt nousta Marinin hallituksen kirjaamaan 0,7:ään. Hyvinvointialueet kiittävät, koska työvoimaa vapautuu nyt vanhustenhoidosta muualle sote-töihin.
Oma kysymyksensä on, mitä se tarkoittaa vanhusten hoivalle. Ennustan, että hyvin huonoa. Nykyisin ikäihmisen saaminen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen on valtavan taistelun takana. Paikkoja ei riitä. Kotihoidossa on vanhuksia, joiden ei pitäisi enää olla kotona. Yhteisöllisen asumisen yksiköissä paljon on omaisten varassa.
Annan esimerkkejä omasta ystäväpiiristäni. Yksi kävi auttamassa peseytymisessä hoivayksikössä olevia appivanhempiaan, koska hoitohenkilökunnan kiireiden vuoksi suihkuvälit kävivät kovin pitkiksi. Arvostukseni häntä kohtaan nousi entisestään – meistä kaikista ei ole pesemään appiukon pyllyä.
Toinen kävi iltaisin katsomassa, miten kotihoidon varassa olevalla muistisairaalla äidillä menee. Kotihoidolla on minuuttiaikataulu, eikä äiti tunnistanut kotiinsa tulevia, hänen näkemyksensä mukaan vieraita ihmisiä. Silloin hän soitti hädissään lapselleen.
Ihmisen elämässä 80 vuotta tuntuu olevan rajapyykki, jonka jälkeen avuntarve kasvaa selvästi. Suurista ikäluokista ensimmäiset tulevat tuohon ikään vuonna 2026. Meillä ei ole läheskään tarpeeksi hoitajia vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Varsinkin, kun sote-alalta eläköityy paljon väkeä. Osa vaihtaa alaa työn vaativuuden takia.
Jokainen hallitus yrittää vuorollaan ratkoa asiaa. Se on vaikeaa niille kaikille. Sote-kulut muodostavat jo nykyisellään kolmanneksen valtion budjetista, ja lisää rahaa tarvitaan, kun suuret ikäluokat ikääntyvät. Heidän jälkeensäkään tilanne ei juuri helpota: ikäpyramidi on aivan vinksallaan.
Veikkaan omaisten roolin kasvavan. Vai aiotteko katsella sivusta, kun omat vanhempanne makaavat hoivakodissa lattialla eikä kukaan ehdi nostaa takaisin sänkyyn? Onnekkaita ovat he, joiden aikuiset lapset asuvat lähellä ja ovat kyvykkäitä auttamaan. Miten pärjäävät ikäihmiset, joilla ei ole omaisia? Tai he ovat satojen kilometrien päässä?
Myös työelämä muuttuu rajusti, kun ihmiset yrittävät työnteon ohessa hoitaa ikääntyneitä omaisiaan tai ainakin heidän asioitaan.
Pääkirjoitus: Hei kolmekymppiset, kohta mummut ja vaarit asuvat teillä
18
0
19.04.2024
Suuret ikäluokat alkavat hyvin pian tarvita hoivaa, eikä meillä ole riittävästi sen paremmin hoivapaikkoja kuin hoitajiakaan. Hyvin todennäköisesti omaisten vastuu hoidosta kasvaa huomattavasti, kirjoittaa erikoistoimittaja Heidi Hagelin.
Ihmisten avuntarve kasvaa usein 80 ikävuoden jälkeen. Suurista ikäluokista ensimmäiset tulevat tuohon ikään vuonna 2026. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Muistan uutisen tammikuulta 2019 ja sen lukemista seuranneen häpeilevän helpotuksen tunteen – onneksi ei ole vielä kyse omista vanhemmista. Elettiin vanhusten hoivakriisin kuumimpia hetkiä. Media täyttyi toinen toistaan karmivimmista yksityiskohdista, miten huonoa hoito hoivakodeissa oli.
Oman tuntemukseni aiheutti juttu, jossa mainittiin hoivakodin seinällä olleesta ohjeesta. Siinä sanottiin, että jos asukas putoaa sängystä yöaikaan kello 5–7 välillä, yöpartiota ei soiteta apuun, vaan asukas peitellään lattialle. Aamuvuoroon tulevan hoitajan kanssa hänet sitten nostetaan takaisin sänkyyn.
Ajattelin, että haluan mieluummin itse soiton kello 5 ja lähteä nostamaan omia vanhempiani sänkyyn kuin että he makaavat lattialla.
Edessä olivat kevään 2019........
© Ilta-Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Mort Laitner
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
