Hyvinvointialueet ovat kohta palvelleet Suomessa vuoden verran. Asiakaskohtaamisia on ollut miljoonia, mukana varmasti enemmän tai vähemmän onnistuneita. Toivottavasti enemmän niitä enemmän onnistuneita.
Työntekijöilläkin on varmasti monia tuntemuksia: toiset asiat ovat kehittyneet, toiset eivät, jotkut ehkä ovat huonontuneet. Kuulostaa, että työntekijöiden virta on kuitenkin pääosin pois hyvinvointialueilta, sen verran suurella äänellä puhutaan pahentuvasta työvoimapulasta ja ulkopuolisten palvelujen käytön lisääntymisestä. Tarkkoja tilastojahan meille suurelle veronmaksajapopulaatiolle ei tästä asiasta ole juuri tarjoiltu.
Julkisessa keskustelussa hyvinvointialueet eivät kuitenkaan saa yleensä kovin mairittelevaa huomiota. Jos unohdetaan ongelmat palvelussa, paljon on myös puhuttu budjettien leikkauksista, palveluiden ja palveluverkoston supistamisesta ja jopa uhkaavista henkilöstön vähennyksistä, muutenkin jo äärimmilleen kuormitetussa terveydenhuollossa.
Hyvinvointialueiden yksi myyntiargumentti oli lupaus ”leveämmistä hartioista”, joiden turvin palvelut voidaan turvata. Tarkoitus oli, että valtio on omistaja ja isäntä, joka turvaa monia hyviä tavoitteita: palvelujen paremman integraation, kustannusten tehokkaan hallinnan, alueellisen päätösvallan lisääntymisen, kilpailutuksen lisääntymisen ja ennen kaikkea väestön terveyden ja hyvinvoinnin lisääntymisen.
Leveämmät hartiat myös saatiin, mutta pääosin toistaiseksi vain yhdessä, ehkä yllättävässäkin sanomassa. Nyt on isompi ääni sanomassa, että hoitoa ei tipu (lisää rahaa ei tipu), ja sairastakaa ja kuolkaa vaan ihan rauhassa. Enää ei kuntien ja kuntayhtymien tarvitse kertoa tätä kansalaisille.
Terveyden ja hyvinvoinnin lisäämisen kanssa lienee tosiaan vähän niin ja näin. Liekö sattumaa, että samaan aikaan hyvinvointialueitten perustamisen kanssa elinajan odote Suomessa kääntyi jyrkkään laskuun. Toivottavasti tämä ei ole mikään enne. Covid-19-pandemialla lienee toki osansa tässä käänteessä.
Mitä tulisi ajatella alueellisen päätösvallan lisääntymisestä? Onko edelleen niin, että esimerkiksi lääkärien palkoista päätetään alueellisesti, vai ehkä sittenkin tosiasiassa terveysyritysten kabineteissa Helsingissä, ellei peräti ulkomailla?
Keskitettyyn päätöksentekoon ovat toki jo pitkään terveydenhuoltoa siirtäneet myös kansalliset hoitosuositukset, joista yksittäisen lääkärin on vaikea poiketa. Näiden hoitosuositusten ongelma on siinä, että ne toimivat yksilötasolla, mutta eivät väestötasolla: hoitoja ja palveluita karsittaessa yhä useampi jää ilman Käypä hoito -suositusten hänelle määrittelemää hoitoa.
Periaatteessa kannatan isompia hartioita, myös terveydenhuollossa. On selvää että terveydenhuollon kustannuksia ei voi jättää kymmenien ellei satojen suomalaisten riutuvien ja pienenevien kuntien vastuulle – vaikeuksia oli ja on jopa isoilla kaupungeilla.
On kuitenkin eri asia kuuluvatko isommat hartiat King Kongille vai jollekulle hyvälle jättiläiselle. Kun tiedot loppuivat kesken, lähdin oikein internetistä etsimään hyviä jättiläisiä, ja sielläkin näyttää olevan pulaa sellaisista.
Tarjolla oli esim. joulupukki ja Hagrid-hahmo Harry Potterista. Olisivatko nämä esimerkit pelastajia myös Suomen hyvinvointialueille? Vai joudummeko tulevaisuudessa ehkä puhumaan nefileistä, langenneista jättiläisistä, joita löytyy raamatusta? Herran, tai siis oikeammin herrojen ja rouvien poliitikkojen, haltuun jäänee tämäkin asia.
Reima Suomi
Kirjoittaja on tietojärjestelmätieteen professori
Nefilit tulevat! Onko niilläkään terveydenhuollon tarvitsemia hartioita?
8
0
27.11.2023
Hyvinvointialueet ovat kohta palvelleet Suomessa vuoden verran. Asiakaskohtaamisia on ollut miljoonia, mukana varmasti enemmän tai vähemmän onnistuneita. Toivottavasti enemmän niitä enemmän onnistuneita.
Työntekijöilläkin on varmasti monia tuntemuksia: toiset asiat ovat kehittyneet, toiset eivät, jotkut ehkä ovat huonontuneet. Kuulostaa, että työntekijöiden virta on kuitenkin pääosin pois hyvinvointialueilta, sen verran suurella äänellä puhutaan pahentuvasta työvoimapulasta ja ulkopuolisten palvelujen käytön lisääntymisestä. Tarkkoja tilastojahan meille suurelle veronmaksajapopulaatiolle ei tästä asiasta ole juuri tarjoiltu.
Julkisessa keskustelussa hyvinvointialueet eivät kuitenkaan saa yleensä kovin mairittelevaa huomiota. Jos unohdetaan ongelmat palvelussa, paljon on myös puhuttu budjettien leikkauksista, palveluiden ja palveluverkoston supistamisesta ja jopa uhkaavista........
© Salon Seudun Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Nikkei Editorial
Ali Fathollah-Nejad
Rami G Khouri
