Yhteisö on yksilökeskeisessä maailmassamme katveeseen jäävä rikkaus, josta osalliset ovat todellisia etuoikeutettuja.

Oletko yksi niistä onnellisista, joka saa olla osa yhteisöä?

En puhu nyt mistä tahansa ihmisjoukosta, vaan yhteisöstä isolla Yyllä. Ryhmästä ihmisiä joka on enemmän kuin jäsentensä summa. Missä saat olla oma itsesi, jatkuvasti miettimättä mitä muut sinusta ajattelevat. Mihin haluat antaa itsestäsi koska saat. Ja missä keskinäinen kunnioitus tekee yhteisten sääntöjen noudattamisesta itsestäänselvyyden, ilman työpaikalta tuttuja kehityskeskusteluja tai tiimipalavereja.

Yhteisö on yksilökeskeisessä maailmassamme katveeseen jäävä rikkaus, josta osalliset ovat todellisia etuoikeutettuja. Koska yhteisön jäsenyydellä harvoin on hintaa, emme tunnista sen arvoa.

Minun kaltaiselleni nuorella iällä paikallisessa nuorisosoittokunnassa yhteisöön kuulumisen makuun päässeelle kaipaus kokemusta kohtaan jää elinikäiseksi.

Ihmisen evoluutiossa perhe-, heimo- ja kyläyhteisön merkitys on ollut keskeinen. Se on tuonut turvan, hyväksynnän, identiteetin, maailmankuvan. Useat uskonnot ovat saaneet kasvuvoimansa seurakunnistaan. Suomalainen yhteiskunta on oppinut demokraattiseksi kansakunnaksi urheilu-, nuoriso-, työväen-, raittius- ja kansanvalistusseurojen ja -yhdistysten johdattamana.

Yhteisöjen elintila on kaventunut. Perheyhteisöt ovat pienentyneet ydinperheiksi ja yksinelävien osuus kasvaa. Asuinyhteisöjä muotoutuu entistä harvemmin niin harvaan asutulla maaseudulla kuin tiiviissä kaupungeissa. Yhteisöjen hapertuminen näkyy nuorten sukupolvien identiteetin kehityksessä.

Tuoreesti palkitun nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltialan mukaan liiallinen fokusoiminen yksilöön irrottaa nuoret identiteettiä vakauttavista yhteisöistä ja jaetuista todellisuuksista.

Etätyö on monin paikoin tehnyt työyhteisöstä historiaa, jonka perinteitä muistellaan pikkujouluissa. Harrastamisestakin on tullut yksilöllisempää, käymme yksin kuntosalilla tai konsertissa muiden yksinäisten keskellä. Suomea on sanottu yhdistysten luvatuksi maaksi, mutta tulosohjatuissa ja tuloksen tekemisen johtamismalleja matkivissa järjestöissä yhteisöllisyys on vaarassa kadota.

Autiolle saarelle joutunut ihminen etsii kuumeisesti työkaluja, merkkejä muista ihmisistä, yrittää muistella mitä on muilta oppinut. Irrallaan kaikesta muusta hän on avuton, kyvytön ja eksyksissä. Sen olotilan vastakohta on saada olla hyväksyvän ja turvallisen yhteisön jäsen.

Me ihmiset olemme viisaita ja tuntevia toinen toisissamme. Tolkkua maailman menoon löytää parhaiten sitä yhdessä muiden kanssa puntaroiden.

Tärkein yhteisön tuottama arvo on saada olla muiden kanssa sellainen kuin on, uskaltaa pelkäämättä ja innostua häpeämättä. Tuntea itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi, kytkeytyä muihin ja kasvaa. Koska olet viimeksi saanut kokea jotain tällaista?

Kirjoittaja on IBO:n pääjohtaja.