Touko-kesäkuun taitteessa on hyvä mahdollisuus edistää Itä-Suomen asiaa.

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa toukokuun 29. päivä ja päättyy kesäkuun 4. Varsinainen vaalipäivä on seuraava sunnuntai. Euroopan parlamenttiin valitaan Suomesta 15 edustajaa eli meppiä. Nykyedustajien painotus on vahvasti Etelä-, Länsi- ja Keski-Suomessa. Itä-Suomesta on kuopiolainen Elsi Katainen (kesk.).

Vahvallakaan alueellisella kannatuksella ei välttämättä pärjää eurovaaleissa, kun koko maa on yhtä ja samaa vaalipiiriä. Väkirikkailla alueilla suositut tai valtakunnallisesti tunnetut ehdokkaat ovat etulyöntiasemassa. Itä-Suomessa asuvien kannattaa olla nurkkakuntaisia ja äänestää alueensa ehdokasta, koska nämä lähtevät vaaliin joka tapauksessa takamatkalta verrattuna ehdokkaisiin pääkaupunkiseudulta, Tampereelta, Oulusta ja Turusta.

Myötäpuheita Itä-Suomeen kyllä riittää.

Itä-Suomen tilanne on tiedetyn vaikea. Itä-Suomi jäi Euroopan pussinperälle, kun raja meni kiinni. Talous laahaa ja investointihalukkuus on vähäistä mutta sairastavuus ja ikäihmisten osuus runsasta. Puolustusvoimien tarpeet ovat ohjanneet osaltaan vihreän siirtymän investointeja muualle.

Erityistilanne vaatisi aitoa erityishuomiota. Kansallinen politiikka on hyvä esimerkki siitä, että myötäpuheita Itä-Suomeen kyllä riittää, mutta ministeriaitiossa istuvien kotiseudun asiat painavat lopulta enemmän. Esimerkki: hallituksen suunnitelmiin on jumiutunut Helsingin ja Turun välinen Tunnin juna, vaikka se on kannattamaton investointi. Jopa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju ihmetteli asiaa.

Asetelma on sama myös europarlamentissa. Mitä useampi suomalainen meppi nousee Brysselin koneeseen Savosta, sen parempi Savolle. Mitä useampi menee läpi koko Itä-Suomesta, sen parempi Itä-Suomelle. Muualla asuvilla ehdokkailla on mielessä ensisijaisesti muiden alueiden murheita, mikä on täysin ymmärrettävää.

Monen puolueen ehdokaslista on vielä vajaa. Elsi Kataisen lisäksi Pohjois-Savosta ovat ehdolla ainakin kuopiolaiset Tanja Airaksinen (sd.), Venla Kajan (kesk.), Sakari Pääkkö (kok.) ja Nanna Väätäinen (ps.). Heillä on näissä vaaleissa enemmän mahdollisuuksia kuin paineita. Eurovaaliehdokkuus on myös väylä kampanjakokemukseen ja näkyvyyteen seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. Katainen on tehnyt työtään niin, että monesta suunnasta kuuluu kehuja ja näkyy nyökyttelyä. Hänellä on vahva pohja ponnistaa istuvana meppinä ja keskustan eturivin ehdokkaana kohti jatkokautta.

Savo-Karjalan vaalipiirin alueelta puolueensa eturivin ehdokkaisiin kuuluu myös vihreiden Krista Mikkonen, joka on toiminut sekä sisäministerinä että ympäristö- ja ilmastoministerinä. Pohjoiskarjalaisista ehdokkaista merkittävää kannatuspohjaa on kansanedustajuuden kautta myös esimerkiksi Sanna Antikaisella (ps.).

Valtakunnallisina vaaleina eurovaalit houkuttelevat lähes joka ehdokkaasta esiin Itä-Suomen symppaajan. Ainakin silloin, kun kampanjakaravaani piipahtaa täällä. Maailmaan, varsinkin politiikan maailmaan mahtuu niin paljon löysää ja katteetonta puhetta, ettei siihen kannata haksahtaa.

Itä-Suomen tilanteen koheneminen on Suomen ja koko EU:n kannalta niin kriittinen asia, että sen kuuluisi olla kaikkien suomalaisten ja jopa eurooppalaisten poliitikkojen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Näyttöjen perusteella ei ole. Varmimmin Pohjois-Savon ja Itä-Suomen merkityksen muistavat alueen omat poliitikot, myös Brysselissä.

QOSHE - Eurovaaleissa kannattaa äänestää nurkkakuntaisesti, muuten ajaa jonkun toisen alueen etua - Matti Pietiläinen
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Eurovaaleissa kannattaa äänestää nurkkakuntaisesti, muuten ajaa jonkun toisen alueen etua

17 20
20.04.2024

Touko-kesäkuun taitteessa on hyvä mahdollisuus edistää Itä-Suomen asiaa.

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa toukokuun 29. päivä ja päättyy kesäkuun 4. Varsinainen vaalipäivä on seuraava sunnuntai. Euroopan parlamenttiin valitaan Suomesta 15 edustajaa eli meppiä. Nykyedustajien painotus on vahvasti Etelä-, Länsi- ja Keski-Suomessa. Itä-Suomesta on kuopiolainen Elsi Katainen (kesk.).

Vahvallakaan alueellisella kannatuksella ei välttämättä pärjää eurovaaleissa, kun koko maa on yhtä ja samaa vaalipiiriä. Väkirikkailla alueilla suositut tai valtakunnallisesti tunnetut ehdokkaat ovat etulyöntiasemassa. Itä-Suomessa asuvien kannattaa olla nurkkakuntaisia ja äänestää alueensa ehdokasta, koska nämä lähtevät vaaliin joka tapauksessa takamatkalta verrattuna ehdokkaisiin pääkaupunkiseudulta, Tampereelta, Oulusta ja Turusta.

Myötäpuheita........

© Savon Sanomat


Get it on Google Play