Kesäkuun puolivälissä on puoluekokousten superviikonloppu. Keskusta ja RKP vaihtavat puheenjohtajaa, joten päähuomio on niissä. Savolaisittain tärkeä henkilövaali käydään varmuudella kokoomuksen puoluekokouksessa Tampereella. Pääministeri Petteri Orpo jatkaa puolueen puheenjohtajana, mutta varapuheenjohtajakisassa on mukana kuopiolainen kansanedustaja Karoliina Partanen. Hyvä, että on.

Partanen on ensimmäisen kauden ensimmäisen vuoden kansanedustaja, silti aidosti varteenotettava ehdokas kokoomuksen johtajistoon. Piirijärjestön ehdokkaana hänellä on virallinen ja aito tuki Savo-Karjalan alueelta. Jo valinta kokoomuksen eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäseneksi viesti laajemmasta arvostuksesta.

Varapuheenjohtajakisan lopputulokseen vaikuttaa vahvasti, millaiseksi kisan asetelma lopulta muodostuu. Uudeltamaalta pyrkii poikkeuksellisen moni, tuoreimpana tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala. Nykyisinä varapuheenjohtajina kunta- ja alueministeri Aino-Kaisa Ikonen ja puolustusministeri Antti Häkkänen saavat näkyvyys- ja uskottavuusetua. Heidän ja Multalan menestyksen ratkaisee osaltaan se, minkä verran kokoomuksessa lopulta vieroksutaan, että koko puoluejohto istuu ministeriaitiossa.

Kohtuullinen pyrkiminen kuuluu kelpo poliitikon hyveisiin.

Eteläsavolainen Häkkänen pyrkii jo viidennelle varapuheenjohtajakaudelleen, vaikka puolueen puheenjohtajapörssin toinen kärkinimi, ulkoministeri Elina Valtonen ei jatkoa enää hae. Häkkäsen ratkaisu kertoo varapuheenjohtajuuden merkityksestä.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) on asemansa puolesta vaikutusvaltaisin pohjoissavolainen poliitikko. Savon tiehankkeiden rahoituksen varmistaminen ja maatalousmaakunnan kannalta tärkeiden maa- ja metsätalousuudistusten saatteleminen loppuun vasta kertoo todellisesta vaikutusvallasta. Kovia odotuksia Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalastakin kohdistuu Essayahiin erityisesti siksi, ettei alueelta ole muita ministereitä.

Tiehankkeiden rahoitus on hyvä esimerkki ministerien kotiseuturakkauden arvosta. Turun ja pääkaupunkiseudun edustus on niin vahva, ettei hallitus kykene luopumaan katastrofaalisen kalliista tunnin juna -hankkeesta Helsingin ja Turun välillä edes rajuissa säästöpaineissa.

Pohjois-Savon ja savolaisten kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että alueelta nousee kyvykkäitä poliitikkoja mahdollisimman paljon mahdollisimman monen puolueen eturiviin. Todennäköisyys savolaisiin ministereihin ja alueen huomioimiseen tulevien hallitusten politiikassa kasvaa samalla. Savo-Karjalan kokeneet kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajat pystyttiin sivuuttamaan nykyisissä ministerivalinnoissa.

Pohjoissavolaiset ensimmäisen kauden kansanedustajat ovat aloittaneet luottamustehtävänsä lupauksia herättävästi, Partasen ohella Laura Meriluoto (vas.), Markku Siponen (kesk.) ja Timo Suhonen (sd.). Eturiviin päätyy oikeasti harvoin täysin muiden tuuppimana. Pitää olla ihan itse valmis kantamaan vastuuta. Meriluoto on kertonut harkitsevansa Li Anderssonilta syksyllä vapautuvan vasemmistoliiton puheenjohtajuuden tavoittelua. Markku Siponen harkitsee, pyrkiikö keskustan varapuheenjohtajaksi kesäkuun superviikonloppuna. Kummallakin on edellytykset tehtäviin.

Kohtuullinen pyrkiminen kuuluu kelpo poliitikon hyveisiin, kuuluu Seppo Kääriäisen (kesk.), yhden viime vuosikymmenten merkittävimmän savolaispoliitikon kiteytys. Hyvettä voi harjoittaa jo uran alulla.

QOSHE - Kohtuullinen pyrkiminen kuuluu kelpo poliitikon hyveisiin myös uran alulla - Matti Pietiläinen
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kohtuullinen pyrkiminen kuuluu kelpo poliitikon hyveisiin myös uran alulla

36 1
06.04.2024

Kesäkuun puolivälissä on puoluekokousten superviikonloppu. Keskusta ja RKP vaihtavat puheenjohtajaa, joten päähuomio on niissä. Savolaisittain tärkeä henkilövaali käydään varmuudella kokoomuksen puoluekokouksessa Tampereella. Pääministeri Petteri Orpo jatkaa puolueen puheenjohtajana, mutta varapuheenjohtajakisassa on mukana kuopiolainen kansanedustaja Karoliina Partanen. Hyvä, että on.

Partanen on ensimmäisen kauden ensimmäisen vuoden kansanedustaja, silti aidosti varteenotettava ehdokas kokoomuksen johtajistoon. Piirijärjestön ehdokkaana hänellä on virallinen ja aito tuki Savo-Karjalan alueelta. Jo valinta kokoomuksen eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäseneksi viesti laajemmasta arvostuksesta.

Varapuheenjohtajakisan lopputulokseen vaikuttaa vahvasti, millaiseksi kisan asetelma lopulta muodostuu. Uudeltamaalta pyrkii poikkeuksellisen moni,........

© Savon Sanomat


Get it on Google Play