Tällä kertaa Pekka Haavistolla (vihr.) on paremmat mahdollisuudet pärjätä presidentinvaalin toisella kierroksella kuin aiemmin. Vastassa on jälleen kokoomusehdokas, mutta valmiiksi vähemmän ylivoimainen kokoomusehdokas. Lukujen valossa asetelma on kuitenkin niin paljon Haavistoa vastaan, että kolmas kertakin sanonee saman toden kuin kaksi aiempaa. Haaviston tie Mäntyniemeen vaatisi vaali-ihmettä.

Vuoden 2012 vaalissa nähtiin vahva Haavisto-ilmiö, mutta se jäi lopulta täysin Niinistö-ilmiön jalkoihin. Haavisto sai noin 19 prosenttia äänistä Sauli Niinistön 37 prosenttia vastaan. Toisella kierroksella Haavisto ylsi Niinistön ensimmäisen kierroksen lukemiin, joten tulos oli murskatappio. Niinistö sai yli 60 prosenttia äänistä.

Vuoden 2018 vaalissakin Haavisto oli ensimmäisen kierroksen selkeä kakkonen. Niinistö oli vielä ylivoimaisempi, eikä toista kierrosta edes tullut.

Alexander Stubb on Suomen suosituimpia poliitikkoja. Sitä hän on ollut koko poliittisen uransa ajan. Eduskuntavaalit tai eurovaalit, Stubb on ollut kolmen kovimman ääniharavan joukossa. Viimeisestä mittauksesta on toki aikaa: vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Stubb keräsi maan kolmanneksi suurimman äänisaaliin. Kilpailuhenkinen Stubb on ollut hyvä juuri kampanjoinnissa, joten hän on vahvuusalueellaan lähiviikkoina.

Haavisto tarvitsee leimallisesti myös Itä- ja Pohjois-Suomen ääniä.

Haavisto on puolestaan presidentinvaalien konkari. Hän tietää, mitä toinen kierros vaatii ja mahdollistaa. Erityistä etua siitä ei tule, koska kokoomuksen kampanjaväellä on hiljaista tietoa, miten toinen kierros voitettiin 12 vuotta sitten.

Stubb ja Haavisto ovat kumpikin paljon nähneitä, kokeneita poliittisia toimijoita. Prässi kovenee ja suurennuslasi tarkentuu seuraavien kahden viikon aikana, mutta tuskin kumpikaan siitä pasmojaan sekoittaa. Pitkään ministerinä ja pääministerinäkin toiminut Stubb on ollut myös virkamiehenä monessa mukana. Haavisto niin ministerinä, puoluejohtajana kuin rauhanneuvottelijanakin nähnyt ja kokenut paljon.

Taustansa ja kokemuksensa perusteella kummastakin olisi Suomen presidentiksi. Todennäköisyydet ja voimasuhteet ovat Stubbin puolella.

Haaviston voittoon siivittävä ihme voisi toki olla esimerkiksi se, että Stubb töpeksisi pahasti loppukampanjan aikana tai Jussi Halla-ahoa (ps.) ja Olli Rehniä (kesk.) äänestäneet jättäisivät mieluummin äänestämättä kuin äänestäisivät Stubbia.

Haavisto saanee jatkossa osan keskustan punamultalaisista taakseen. Stubb on kuitenkin valtaosin pienempi paha Halla-ahoa, Rehniä ja muita porvariehdokkaita äänestäneille. Kokoomuslainen on varmasti tarpeeksi arvoliberaali mutta samalla arvokonservatiiveille helpompi valinta kuin Haavisto.

Kokoomuksen, perussuomalaisten, keskustan ja pienempien porvaripuolueiden yhteiskannatus on karkeasti 60 prosenttia. Sitä taustaa vasten Haaviston kampanjan alkuvaiheen eroyritys punavihreään leiriin oli ymmärrettävä. Sunnuntaina kaulassa oli punainen kravatti.

Lähiviikot näyttävät, miten Haavisto pyrkii tavoittelemaan sekä punavihreät äänet että riittävästi porvariääniä päälle.

Haavisto tarvitsee leimallisesti myös Itä- ja Pohjois-Suomen ääniä. Osviittaa mahdollisuuksista antaa se, että Haavisto oli Savo-Karjalan ohella vahvoilla Stubbiin verrattuna monella muullakin alueella Etelä- ja Länsi-Suomen ulkopuolella. Toisaalta Haaviston plakkarissa on näiltä alueilta jo punavihreät äänet. Lisä-äänet ovat kiven takana.

Haaviston voitto olisi vaali-ihme.

QOSHE - Lukujen valossa Pekka Haaviston voitto vaatisi vaali-ihmettä - Matti Pietiläinen
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Lukujen valossa Pekka Haaviston voitto vaatisi vaali-ihmettä

19 1
06.02.2024

Tällä kertaa Pekka Haavistolla (vihr.) on paremmat mahdollisuudet pärjätä presidentinvaalin toisella kierroksella kuin aiemmin. Vastassa on jälleen kokoomusehdokas, mutta valmiiksi vähemmän ylivoimainen kokoomusehdokas. Lukujen valossa asetelma on kuitenkin niin paljon Haavistoa vastaan, että kolmas kertakin sanonee saman toden kuin kaksi aiempaa. Haaviston tie Mäntyniemeen vaatisi vaali-ihmettä.

Vuoden 2012 vaalissa nähtiin vahva Haavisto-ilmiö, mutta se jäi lopulta täysin Niinistö-ilmiön jalkoihin. Haavisto sai noin 19 prosenttia äänistä Sauli Niinistön 37 prosenttia vastaan. Toisella kierroksella Haavisto ylsi Niinistön ensimmäisen kierroksen lukemiin, joten tulos oli murskatappio. Niinistö sai yli 60 prosenttia äänistä.

Vuoden 2018 vaalissakin Haavisto oli ensimmäisen kierroksen selkeä kakkonen. Niinistö oli vielä ylivoimaisempi, eikä toista kierrosta........

© Savon Sanomat


Get it on Google Play