Ja ei, en puhu parista viimeisestä kolumnistani, vaikka niin joku voisikin kuvitella. Kyse on tällä kertaa rehellisyydestä ja siitä, että vihkoon on mennyt, monta kertaa. Välillä on yritetty välttää viimeiseen hengenvetoon asti ja välillä on luovutettu aiemmin ja annettu tilanteen vaan laueta juuri niin pahana kuin se kaikista on näyttänyt… ja tuntunut.

Softaprojektit ja it-hankkeet menevät yhden legendan mukaan 67 prosentin varmuudella pieleen, vaikka aina ei siltä näytä. Julkiset hankkeet menevät meidän kaikkien mielissä aina metsään, mutta siksi ne ovatkin julkisia. Jos kaikista julkissektorin hankkeista menee kaksi kolmasosaa karille, niin silloin on pakko tuntua siltä, että mikään ei onnistu.

Mutta meneekö yksityisellä puolella sen paremmin? Tuskin.

Viimeisen vuosikymmenen ideologia on ollut ”Fail fast”. Olemme alalla yrittäneet itkua pidätellen lohduttaa itseämme ja kollegoitamme sillä, että ”ei se haittaa kato, epäonnistutaan vaan nopeemmin, niin kyllä jossain vaiheessa siitä kakusta tuleekin kaunis”.

Tätä ennen – ja edelleen – ollaan puhuttu ketteristä menetelmistä, joissa epäonnistuminen tapahtuu parin viikon välein, ja sitten vaan yritellään korjailla aikaansaannoksia kunnes budjetit loppuvat ja toimittaja laitetaan vaihtoon.

Ennen ei ollut paremmin eikä nytkään häävisti, mutta peräänkuuluttaisin rehellisyyttä ja avoimuutta. Projektit menevät pieleen, mutta ne usein ovat korjattavissa, joko nopealla reagoinnilla tai ihan suoraselkäisesti aloittamalla alusta. Mutta liian nopeat johtopäätökset esimerkiksi tiimin osaamisesta ja it-kumppanin luotettavuudesta ovat tekemisen surma. Kaikki tällä alalla, niin kuin millä tahansa muullakin epäonnistuvat.

Softaprojekteissa on kuitenkin esimerkiksi talon rakentamiseen verrattuna usein se tilanne, että tilaaja on liian syvällä tekemisessä mukana ja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti lopputulokseen, vaikka koko ajan tarkoittaisi hyvää. Samalla tavalla toteuttajan luontainen taipumus suojella ja piilotella omaa tekemistä voi ruokkia epäluottamusta.

Salamyhkäiset vihjeet pöydän molemmin puolin eivät saa ketään tuntemaan oloaan varmaksi ja turvalliseksi. Joka kerta – en kuitenkaan onneksi usein – joutuessani tilanteeseen, jossa asiakkaan kanssa pelottaa avata esimerkiksi viestiketjut tai tuntimerkinnät, on selvää, että luottamus ei ole onnistumisen edellyttämällä tasolla. Vanhojen viestien alleviivaaminen, epäluottamusta osoittavat lauseet ja sopimusten pöytään nostaminen sekä tuntimerkintöjen läpikäynti ovat 100-prosenttisen varmoja merkkejä siitä, että luottamus on mennyt. Vaikka kumppanuus yritysten välillä jatkuisi, niin ihmisten välillä se ei tule jatkumaan.

Mielestäni tämän asian ei pitäisi olla kenellekään sellainen, että sitä ei voisi myöntää. ”Asiat riitelevät” on niin väärä toteamus kuin vain voi olla. Asioista voidaan riidellä, mutta vaikutus on aina ihmisten välistä.

Mulle ei ole mikään ongelma myöntää, että luottamuksen mentyä – joko omani johonkin toiseen tai jonkun muun minuun – ei siitä pääse hevillä yli. Koen tuollaisen tilanteen nöyryyttävänä, ja se johtuu ehkä siitä, että olen aina tekemässä asioita omilla kasvoillani ja omalla nimelläni.

Tämän takia olen varmasti ollut ihan hyvä yrittäjä ja tosi huono toimitusjohtaja. Olen urani aikana huomannut monta kohtaa, joissa on ollut pakko oppia ajattelemaan asioita eri kantilta. Irtisanoutumiset ja työpaikan vaihdot olivat ensimmäisinä vuosina raskaita, kun koin, että yrityksessä – eli itsessäni – on jotain niin kovaa vikaa, että työntekijät eivät viihdy.

Sain korjattua asian astumalla heidän saappaisiinsa ja ymmärtämällä, että jokainen tekee omat päätöksensä omista itsekkäistä perusteistaan, oli sitten kyseessä monipuolisempi cv, raha, muutto tai vaikka alanvaihto. Yrittäjänä voi tuossa kohtaa vain tukea toista.

Silti jään kyllä vielä pitkäksi aikaa miettimään, miten pystyn tukemaan projektien epäonnistumista ja käännän ne positiivisiksi asioiksi.

QOSHE - Mitäköhän sontaa sitä taas tuli päästettyä ulos? - Mikko Sävilahti
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Mitäköhän sontaa sitä taas tuli päästettyä ulos?

19 0
22.01.2024

Ja ei, en puhu parista viimeisestä kolumnistani, vaikka niin joku voisikin kuvitella. Kyse on tällä kertaa rehellisyydestä ja siitä, että vihkoon on mennyt, monta kertaa. Välillä on yritetty välttää viimeiseen hengenvetoon asti ja välillä on luovutettu aiemmin ja annettu tilanteen vaan laueta juuri niin pahana kuin se kaikista on näyttänyt… ja tuntunut.

Softaprojektit ja it-hankkeet menevät yhden legendan mukaan 67 prosentin varmuudella pieleen, vaikka aina ei siltä näytä. Julkiset hankkeet menevät meidän kaikkien mielissä aina metsään, mutta siksi ne ovatkin julkisia. Jos kaikista julkissektorin hankkeista menee kaksi kolmasosaa karille, niin silloin on pakko tuntua siltä, että mikään ei onnistu.

Mutta meneekö yksityisellä puolella sen paremmin? Tuskin.

Viimeisen vuosikymmenen ideologia on ollut ”Fail fast”. Olemme alalla yrittäneet itkua pidätellen lohduttaa itseämme ja kollegoitamme sillä, että ”ei se haittaa kato, epäonnistutaan vaan nopeemmin, niin kyllä jossain vaiheessa........

© Tivi


Get it on Google Play