Aiemmin raha ja kulttuuri ovat kulkeneet omia teitään. Suomea jakavassa murroksessa suomalaisesta elämäntavasta on tullut riidan aihe ja elämäntavoille lasketaan hintaa ja maksajaa.
On jännä seurata poliittista keskustelua Iso-Britanniassa. Siellä kun tapahtuu asioita, joista meidän on syytä ottaa oppia. Ei niinkään hyvässä, vaan pahassa. Tällä viikolla tutkimusyhtiö Focaldatan tutkimusjohtaja James Kanagasooriam kirjoitti The Timesissä ”talouskulttuurista” (culturenomics).
Sanaa on aiemmin käytetty kuvaamaan sitä, mikä vaikutus kulttuurilla on talouteen, mutta tässä yhteydessä hän käytti termiä kuvaamaan sitä, miten päätökset taloudesta ovat päätöksiä halutusta kansallisesta kulttuurista. Esimerkisi siitä, paljonko ollaan valmiita maksamaan ilmastopäästöjen viemisestä nollaan tai ihmisten tasa-arvosta työpaikoilla.
Yhtenä esimerkkinä hän käytti ”Vote Leave” -puolen kampanjaa Brexit -äänestyksessä. Heidän lupaus oli, että EU:lle viikottain lähetettävä 350 miljoonan shekki lähetetään EU -eron jälkeen Iso-Britannian terveydenhuoltojärjestelmään (NHS). Lupaus osoittautui täydeksi valheeksi ja NHS:n surkea tila on yksi eniten pinnalla olevista poliittisista keskustelunaiheista edelleen.
Focaldata tutki äskettäin seitsemän maan äänestäjien asenteita: Iso-Britannian, USA:n, Ranskan, Saksan, Italian, Hollannin, Ruotsin ja Irlannin. He havaitsivat, että eniten oikeistopopulisteja äänestävien valintaa korreloi (67 % varmuudella) myönteinen vastaus väitteeseen:
”On todennäköistä, että monet valkoiset eivät löydä työtä, koska työnantajat palkkaavat sen sijaan vähemmistöjä.”
Maahanmuuton ja vähemistöjen aseman parantamisen vastustaminen on tärkeää siksi, koska sen pelätään vievän työpaikkoja tai muuttavan monia töitä halpatyöksi. Tämä näkyy myös suomalaisessa keskustelussa. Siihen yhdistetään myös erilaisten kulttuurien yhteensovittamisen ongelmia. Kova ydin on kuitenkin enemmän taloudessa kuin kulttuurissa.
Budjetointi kertoo arvoista – siksi sen kanssa on hyvä olla tarkkana
Kanagasooriam väittää, että ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta, valtion vastuista ja ihmisen vapauksista käydään keskustelua talouden kautta. Kuinka paljon mistäkin asiasta ollaan valmiita maksamaan.
Briteissä kevyttä valtiota kannattavat eniten hyvinvoivilla alueilla asuvat ja samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastustavat sekä EU eroa kannattavat asuvat erityisesti sosioekonomisesti vähemmän menestyneillä alueilla.
En lähde tekemään liian syvää analyysiä Suomen vastaavasta tilanteesta. Sen sijaan kiinnitän huomiota siihen, että meilläkin keskustelu käy hyvin kärjistetysti sekä vanhan säilyttämisen ja uuteen siirtymisen että vahvan ja kevyen valtion välillä. Paljonko ollaan valmiita maksamaan siitä, että siirrytään päästöttömään liikenteeseen, paljonko hyvä hoiva saa maksaa, onko maahanmuutto taloudellisesti kannattavaa, onko huono-osaisten tukeminen tärkeää, jne.
Viime viikonloppuna Helsingin pormestari Juhana Vartiainen tiivisti tämän Twitterissä (joku sanoo sitä X:äksi):
Nostan hattua sille, että sanotaan suoraan.
Niin kauan kuin Suomessa oli kasvua, näistä asioista ei tarvinnut näin isosti riidellä eikä tehdä näin isoja valintoja. Meillä oli varaa tyydyttää kaikkia äänestäjiä. Siitä syystä, jo vuodesta 2008 alkaen, Suomen valtion budjetti on ollut alijäämäinen yhteen menoon. Syyllisiä nykytilaan ovat siis aakkosjärjestyksessä: Demarit, keskustalaiset, kokoomuslaiset, kristillisdemokraatit, liikenyttiläiset,perussuomalaiset, suomenruotsalaiset, vasemmistoliittolaiset ja vihreät.
Ratkaisevaa ei kuitenkaan ole se, kuka tekee muutokset, vaan se, kuinka suuri osa kansasta saadaan muutosten taakse.
Jos suomalaista kulttuuria muutetaan vain eduskunnan poliittisen enemmistön mukaan, meillä on todella pomppuinen tie edessä vuosia eteenpäin. Jokainen tuleva hallitus yrittää jättää mahdollisimman ison kädenjäljen omalla vuorollaan. On vaara, että siirrytään murskauspallo -politiikkaan, jossa ensin hajotetaan asioita vasemmalla ja sitten oikealla.
Joku voi erehtyä luulemaan, että nykyinen poliittinen asetelema pysyy tästä ikuisuuteen. Sitä ei kannata uskoa liian vahvasti. Viimeisen vuosikymmenen poliittiset muutokset ovat olleet sen verran rajuja.
Yhteiskunta kehittyy kokonaisuutena vain silloin, kun se kykenee löytämään yhteisiä suuntia. Siitä on lukuisia esimerkkejä Suomenkin historiasta ja sitä yhtenäisyyttä meidän tulisi hakea, vaikka sitä ei aina saavutettaisi.
Budjetista tuli kulttuurisodan jatke
38
1
13.04.2024
Aiemmin raha ja kulttuuri ovat kulkeneet omia teitään. Suomea jakavassa murroksessa suomalaisesta elämäntavasta on tullut riidan aihe ja elämäntavoille lasketaan hintaa ja maksajaa.
On jännä seurata poliittista keskustelua Iso-Britanniassa. Siellä kun tapahtuu asioita, joista meidän on syytä ottaa oppia. Ei niinkään hyvässä, vaan pahassa. Tällä viikolla tutkimusyhtiö Focaldatan tutkimusjohtaja James Kanagasooriam kirjoitti The Timesissä ”talouskulttuurista” (culturenomics).
Sanaa on aiemmin käytetty kuvaamaan sitä, mikä vaikutus kulttuurilla on talouteen, mutta tässä yhteydessä hän käytti termiä kuvaamaan sitä, miten päätökset taloudesta ovat päätöksiä halutusta kansallisesta kulttuurista. Esimerkisi siitä, paljonko ollaan valmiita maksamaan ilmastopäästöjen viemisestä nollaan tai ihmisten tasa-arvosta työpaikoilla.
Yhtenä esimerkkinä hän käytti ”Vote Leave” -puolen kampanjaa Brexit -äänestyksessä. Heidän lupaus oli, että EU:lle viikottain lähetettävä 350 miljoonan shekki lähetetään EU -eron jälkeen Iso-Britannian terveydenhuoltojärjestelmään (NHS). Lupaus osoittautui täydeksi........
© Uusi Suomi
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Rami G Khouri
Mort Laitner
Rachel Marsden
Donald Low
Bradley Blankenship
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
Abbas Juma
Michael Kwet
